perjantai 5. huhtikuuta 2013

Aamukahvi on vakava asia ja uhma osa 267189

Meillä on alkanut "Uhma osa 267189". Ei hyvä. Just kun tossa hetken ehdin huokasta, että on mennyt viime aikoina jo kivemmin niin sieltähän se vähän kuin nurkan takaa hyökkäsi päälle. Kuulo on pojalla ihan täysin mennyt, ainakin jos ei puhuta jäätelöstä tai pullasta, keskittymiskyky on jo varmaankin pakkasen puolella ja äidin pitäisi tehdä kaikki. Ja jos jotain pojalta pyytää niin vastaus on "kohta".

Tänään oli aika uhmakas päivä ihan aamusta iltaan, tuntuu että joka asiasta piti taas vääntää ja tehdä niin vaikeaa. Ärsyynnyn jotenkin todella helposti sellasesta turhasta valittamisesta ja kitinästä ja siitä kun ei itse viitti edes yrittää. Tosin tämä sama koskee myös ihan aikuisiakin ja mikä pahinta niin saatan myös itse syyllistyä siihen joskus. Jotenkin vaan raivostuttaa kuunnella kitinää ja valitusta kun itse voisi helpostikin ratkaista ongelman.


Aamu alkoi tänään muutenkin jotenkin tahmeasti, eikä sitä yhtään helpottanut Stevia-kokeilu aamukahviin. Reippaana suunnittelin, että vaihdan se saavillisen sokeria hieman terveellisempään ja kevyempään vaihtoehtoon ja opettelen Stevialla makeuttamisen. Maistoin kupista muutaman kerran, kävin kaatamssa kahvit lavuaariin ja varastin J:ltä puoli kuppia kahvia. Jotenkin tuntui makuaisti tänään muutenkin temppuilevan, joten ehkä annan jonain parempana aamuna Stevialle uuden yrityksen mutta varmaan alkuun ainakin lievemmin eli korvaan vain osan sokerista Stevialla. Kokemuksia?


Kuvituksena toimii kuvia tämän päivän ulkoilulta Arabianrannasta kun käytiin pienellä lenkillä ja puhaltelemassa vähän saippuakuplia. L on myös innostunut nyt tosin paljon kuvaamisesta kun on saanut tolla "mun" pokkarilla räpsiä kuvia. Vähän kun jaksaisi paremmin keskittyä siihen touhuun niin voisi tulla hienoja kuvia, vaikka kyllä siellä nytkin välillä on helmiä joukossa (toisin sanoen, tarkkoja kuvia). Täytyy myöhemmin ehkä laittaa ihan oma postauksensa sitten L:n kuvista.


Loppuun vielä kuvaa miten huijaan taas itseäni. Että osaankin olla ovela huijaamalla itseäni poppareiden ja suklaavanukkaan kanssa, kun aloitin alkuviikosta karkki- ja sipsilakon. Ja kylmä Jaffahan ei kaipaa selittelyjä, varsinkaan rankan päivän jälkeen (kävinhän tänään mm. hieronnassa rentoutumassa)!!


Ihanaa viikonloppua kaikille!<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti