"Äiti mee pois"

Välillä on aivan ihana hieman paeta kaupungin hulinasta ja käydä vähän nuuhkimassa ns. maaseudun ilmaa. Meidän kohdalla ja tällä kertaa tämä tarkoitti taas poikkeamista Haltialan tilalle. Aivan ihana paikka, niin lähellä keskustaa mutta silti riittävästi sitä maaseutufiilistä ja rauhaa (ainakin näin Stadilaiselle).

Eilen poikettiin katsomaan eläimiä ja hyödyntämään leikkipaikkaa. Tosin alkuun homma ei tuntunut menevän ihan suunnitelmien mukaan, sillä pieni kuorsasi tyytyväisenä takapenkillä kun päästiin perille. Tajuttiin kuitenkin aika nopeasti käyttää tilanne hyödyksi ja istahtaa rauhalliseen varjopöytään kahville ja jäätelölle, ihanan rauhallinen kahvihetki.

Poika heräsi kuitenkin aika pian sen jälkeen kun oltiin kahvit hörpitty ja mentiin ihastelemaan possuja mutakylvyssä ja muita elukoita.

Olisin voinut ottaa sinne hiljaisen sivutien varrelle jonkun mukavan riippukeinun ja jäädä sinne päikkäreille, siellä oli vaan jotenkin niin ihanan rauhallinen ja rentouttava fiilis. Aurinkokin lämmitti sopivasti mutta ei polttanut liikoja.

Meillä on muuten pojalla alkanut nyt selkeästi äidistä irtaantuminen ja isän suosiminen. Äiti on tyhmä, tuhma ja ilkeä. Jos jotain menee pieleen niin se on aika pitkälti äidin vika ja isi kelpuutetaan nyt lähes kaikkeen mukaan. Isin syliin juostaan, isi halutaan lukemaan iltasatu ja isistä pidetään kiinni, eikä äidin käsi käy. Toisaalta aika haikeaa ja tuntuu pahalle, mutta toisaalta aika vapauttavaa ja helpottavaa. Ja kaikesta äidin ilkeydestä ja tyhmyydestä huolimatta aina välillä se niin kovin iso ja itsenäinen pienipoika vielä kipuaa äidin syliin ja jää siihen pitämään kiinni. Ei se oo helppoa.