Avainten luovutus

Tänään käytiin hakemassa vielä vihon viimeiset tavarat vanhasta kodista ja palauttamassa avaimet. Ensimmäistä kertaa tuntui pieni haikeus lähteä. En tosin tiedä mitä oikeasti sieltä jäin kaipaamaan, ehkä niitä maisemia ikkunoista ja niitä muistoja mitä siihen kotiin ja ympäristöön sisältyi. Kuten jo aikaisemminkin kerroin, tuon kodin piti olla vain väliaikainen mutta reilu viisi vuotta siellä kuitenkin meni.

Vaikka siinä itse kodissa oli paljon parannettavaa, kuten se keittiöremontti, mikä ei koskaan ehtinyt tulla valmiiksi (kiitos Sallakeittiöt erittäin surkeasta palvelusta, ikinä en suosittelisi teitä, paitsi sympaattista Petriä, kenelle oikeasti kiitos kaikesta!), niin olihan se silti koti ja erityisesti se oli meidän pojan ensimmäinen koti.

L onkin protestoinut muuttoa pitkään, välillä ihan itku-potku-raivareilla mutta pääsääntöisesti jankuttamalla kysymystä miksi me muutetaan/muutettiin?. Poika tykkää uudesta kodista ja uudesta huoneestaan mutta silti ei ole ollut täysin halukas hyväksymään muuttoa. Viimeisen kerran poika kävi vanhassa kodissa viikko sitten ja silloin vielä sieltä pakastimesta löytyi jäätelöä, joten muistot siitä tyhjyyttään huutavasta vanhasta rapistuneesta kodista jäi pojalle lämpöisinä ja jäätelön makuisina. "Ja äiti, mä sain kävellä siellä kotona kengät jalassa!!"

Kiitos Vallila kaikista ihanista vuosista ja muistoista, ikävä jää! <3