Pojan ensimmäinen todistus

Viime syksynä kun ilmotin pojan tanssitunneille niin ajatus oli lähinnä löytää pojalle harrastus mitä poika harrastaisi ilman vanhempia oman ikäisten kanssa ja missä pääsisi vähän purkamaan energiaa. Harrastuksesta myös tuli kuluneen lukuvuoden aikana pojalle kovin mieluisa ja hän ilmoittikin, että haluaa jatkaa taas ensi syksynä.

Tänään oli kevään viimeinen tanssitunti, mutta ehkä enemmän se kevään kohokohta oli parisen viikkoa sitten tanssin kevätnäytös. Näytös ei ollut mikään ihan pikkujuttu, sillä lava oli iso, esiintyjiä paljon ja yleisöä paljon. Meilläkin yleisössä oli mukana isovanhempia ja sukulaisia seuraamassa pojan ensimmäistä esiintymistä.

Äiti taisi jännittää enemmän kuin poika. En niinkään jännittänyt sitä pojan esiintymistä, luotin, että poika hoitaa sen hienosti tavalla tai toisella, mutta että selviänkö itse ilman kyyneleitä oli ehkä se suurin jännityksen aihe. Poika selvisi näytöksestä upeasti, varmaan meni parhaiten mitä koskaan edes harjoituksissa ja äiti selvisi kuin selvisikin ilman kyyneleitä. Aplodit molemmille.

Pienet oli niin hellyyttäviä ja söpöjä esiintyessään, se ylpeyden määrä oli ihan huikea. Myös poika oli esityksen jälkeen selkeästi helpottunut ja iloinen, sillä hymy oli herkässä, mutta myös uni tuli kotimatkalla aika nopeasti. Päikkäreiden jälkeen poika sitten jo kyselikin, että millon olisi seuraava tanssiesitys.