maanantai 1. joulukuuta 2014

Pariisi: Viimeistä päivää

Vielä viimeisen kierran Pariisi, sitten ei enää, lupaan. Viimeistä päivää vietettiin rennosti shoppaillen ja kahvitellen. J:llä oli koko reissun ajan yksi kahvila missä halusi päästä käymään ja vihdoin viimeisenä päivänä ehdittiin etsimään tuo paikka.


Koko reissun ajan pähkäilin Ladureen avaimenperän perään, kovasti se houkutti mutta hinta kauhistutti. Kuitenkin viimeisenä päivänä kävin tuon itselleni hakemassa, selitin itselleni että synttärilahjaksi itselleni ja muistoksi tästä synttärireissusta, että ei se hinta ehkä nyt sitten niin paha ole. No olihan se, mutta onneksi se kirpaisi vain sen kerran, eikä sitä tarvitse enää muistella.


Viimeisen illan viimeinen illallinen käytiin Hard Rock Cafessa syömässä. Ja oli muuten hyvää. Ekalla kerralla Pariisissa ei käyty kun siinä HRC:n kaupassa ja tälläkin reissulla ekana iltana jo käytiin siinä kaupassa pyörähtämässä, niin pitihän se ravintola myös päästä testaamaan. Vaikka hamppari ei kuvassa kovin kummoiselta näytä mutta se maistui aivan taivaallisen hyvälle. Ja oli paljon parempaa kuin mitä Stadin HRC:ssä saa.


Nyt onkin hyvä vihdoin ja viimein (!!!) saada nämä Pariisin postaukset tehtyä, sillä laukut on taas pakattuna, kissa viety hoitoon ja passit kaivettu esille. Tällä kertaa suuntana ei kuitenkaan ole Pariisi, vaikka kyllä sinnekin jo tekisi mieli palata.


Ihanaa alkanutta joulukuuta ja kiihtyvää joulunodotusta! 
Palataan taas ensi viikolla! <3

2 kommenttia:

  1. Ihania reissukuvia. :)))) Ulkomaan reissuun kyllä halutaan täälläkin. ;)

    Hauskaa seuraavaa reissua teille myös. ^^'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Reissuissa on kyllä aina niin ihana käydä mutta onpa se taas aika ihana olla takaisin kotona! :)

      Poista