Pojan 5-vuotis neuvolassa otettiin puheeksi meidän pätkän vilkkaus ja tuo loppumaton uhma. Puhuttiin miten poika ei tottele, vaan haastaa jatkuvasti ja arki on jatkuvaa tappelua ja vääntämistä, keksittyminen on alkanut kärsimään ja tuntuu, ettei poika ole koskaan hiljaa. Neuvolantäti ei osannut mitään siihen sanoa, vaikka ehti vähän sitä levottomuutta nähdä siinä, mutta tarjosi meille mahdollisuutta mennä juttelemaan asiasta psykologin kanssa. Ite en oo koskaan käynyt psykologin luona, joten ajatus tuntui vähän vieraalta, koska siis eihän meidän pojassa mitään vikaa ole (sehän oli heti se eka ajatus). Päätettiin kuitenkin kokeilla ja neuvolantäti laittoi lähetteen menemään, vaikka huomautti vielä että voi myös käydä niin, ettei psykologi ota meitä edes vastaan kun mitään radikaaleja oireita ole ja poika on kuitenkin vielä niin nuori.
Viime viikolla käytiin siellä psykologin vastaanotolla. Ensinnäkin me käytiin siellä J:n kanssa kahdestaan, siis ilman lasta. Ja se tunti oli niin ajan haaskausta. En tiedä mitä odotin siellä tapahtuvan ja mitä sieltä saavani, vähän jännitti se sinne meno, ihan kun olisi tuomiolla ollut menossa. En kuitenkaan niin tyhmä ollut, että olisin sieltä mitään valmiita vastauksia odottanut, ehkä jotain vinkkejä ja selityksiä enemmänkin. Sain sieltä nipun monisteita ja niitä tusinaoppaita, missä on niitä ympäripyöreitä perusohjeita. En tiedä, että oliko sitten kyse vain tästä kyseisestä psykologista, ettei hän ehkä ollut se sopivin henkilö meidän tapaukseen, vai onko oikeasti taso niin köyhää, eikä ihmiset osaa enää käyttää maalaisjärkeä? Ei saatu käytännössä mistään mitään negatiivista palautetta, pelkästään kehuja. Psykologin mielestä pojassa ei ole mitään vikaa, on vaan vilkas ja uhmakas ja meidän täytyy vaan jaksaa, olla kärsivällisiä ja pitää kuria, jatkaa samoilla millä on tähänkin asti menty. Otettiin puheeksi, että kun ollaan aina yhdessä ja sen vaikutus pojan käytökseen ja uhmaan, psykologilla ei ollut siihen oikein mitään sanottavaa, koska ei ollut kokemusta vastaavasta. Totesi, että varmasti vaikuttaa käytökseen. No aijaa, kiitos tiedosta! Tarjosi vastaukseksi pojan laittamista päiväkotiin. Kysyttiin, että millä todennäköisyydellä poika saisi päiväkotipaikkaa kun molemmat vanhemmat on kotona ja vuoden päästä alkaa kuitenkin eskari. Totesi, että niin joo, ei se ehkä ihan toimisi. Ainut mistä psykologi oli huolissaan, niin kysyi jatkuvasti että satuttaako poika itseään usein tai onko vaaraksi muille, ja koska vastaus molempiin oli ei, niin ei sitten mitään. Pyydettiin vinkkejä siihen miten jaksaisi paremmin ilman, että oma hermo menisi niin nopeasti, niin saatiin vaan kehotus yrittää jaksaa olla kärsivällinen. Daah. Jos oltaisiin vielä huolissaan pojan käytöksestä niin voitaisiin hakeutua ryhmätapaamisiin, missä samassa tilanteessa olevat vanhemmat kokoontuu, jakaa kokemuksiaan ja mistä saa kotitehtäviä aina tehtäväksi, tosin niissä ryhmissä ei välttämättä olisi muita vanhempia samasta tilasta kun meillä on, eli että ollaan yhdessä jatkuvasti. Ei koettu nyt tarvetta tähän.
No, enää ei kai ole sitä epäilystä siitä, että onko jokin vialla, poika kuulemma meidän kertomuksen mukaan kuulostaa ehkä vähän vanhemmalta kuin mitä oikeasti on, käytös on enemmänkin sellaisen 6-vuotiaan esimurkkuilua, mikä sekin on jokseenkin selitettävissä sillä kun poika on niin paljon aikuisten seurassa. Poika on silti vieläkin ihan yhtä vilkas ja uhmakas, sekä suu käy taukoamatta, eikä meillä ole yhtään sen enempää uusia keinoja pidentää omaa hermoa ja jaksamista. Siinä vaiheessa kun psykologi kysyi, että oliko tästä meidän reilun tunnin kestäneestä keskustelusta mitään hyötyä niin en oikeasti tiennyt että itkeäkö vai nauraa. Mutta enää en ollut yhtään huolissani pojasta, tai meidän taidoista kasvattaa poikaa, enemmän olin huolissani tästä psykologista ja hänen pätevyydestään työhönsä. Mun uskoni ja luottoni psykologeihihn horjui tästä ihan todella paljon.
P.S. Eikä nyt saa käsittää väärin, että poika olisi mitenkään läpeensä ilkeä ja mahdoton, vaan löytyy pojasta myös iso kasa niitä ihania puolia ja hetkittäin myös niitä ihan oikeita käytöstapoja! Niin raivostuttava vaikka niin rakas <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti