Päivän nollaus

Eilen oltiin päivällä pojan kaverin synttäreillä, minä ja poika kahdestaan kun J ei sinne pyörätuolilla pääse. Kysyin pojalta uskaltaisiko jäädä itsekseen juhliin, mutta kun kavereita ei oltu pitkiin aikoihin nähty ja kaikki muut vieraat oli myös ihan tuntemattomia niin ei poika halunnut jäädä itsekseen sinne, jäin siis kahville (kuten myös pyydettiinkin). Ite en oo lähellekään niin sosiaalinen ja puhelias kun poika isänsä kanssa ovat ja niinpä nuo tilanteet missä en tunne käytännössä ketään on ihan kamalia ja vaivaannuttavia. Synttärisankarin vanhemmat on kyllä tuttuja ja yhden aikuisista vieraista olin nähnyt ennenkin mutta muuten kaikki ihan vieraita, mutta ne kaikki muut tunsivat kyllä toisensa. Tiedättekö kun tuntuu, että tuut ihan eri planeetalta kun kaikki muut, ei yhtään samantyylisiä. Muilla juttu luisti tuttavalliseen tyyliin mutta itselle aiheet olivat sellaisia, ettei oikein luontevasti päässyt juttuun mukaan, niinpä päätin antaa vaan olla. Pari tuntia meni varjossa istuskellessa ja kahvia hörppiessä useampi kupillinen. Ihan tuppisuuna en siis kuitenkaan tätä koko aikaa istunut, vaan kyllä jotain pientä juttua aina välillä siinä oli. Poika kuitenkin viihtyi synttäreillä ja tuli kaikkien kanssa toimeen, sehän se tärkeintä on.

Illalla oli polttava tarve päästä vielä liikkeelle ja mentiin koko perheen voimin Munkkaan iltakahville ja nauttimaan aurinkoisesta illasta. Haettiin isot kahvit Cafe Torpanrannasta ja mentiin istuskelemaan siihen viereisille kallioille, missä poika sai samalla juosta ja hyppiä. Pari tuntia meni siinä ilta-auringossa ja kauniissa auringonlaskussa ihan hujauksessa, huomattavasti nopeammin kuin päivällä. Oikein onnistunut päivän nollaus ja niin kaunis auringonlasku. Hurjaa muuten, miten aikaisin aurinko on jo alkanut laskemaan ja ilta viilenemään, kunnon muistutuksia lähestyvästä syksystä.