Jotenkin kuin ihmeestä oltiin vähän jälkeen kymmenen paikan päällä ja oli ihana huomata, ettei väkeä ollut kauheasti vaan tilaa oli mennä, eikä tarvinnut jonotella. L sai seuraa kaverin saman ikäisestä tytöstä ja lapset viipottivat menemään sen koko kolme tuntisen ihan hiestä märkinä, hyvä kun malttoivat välillä juomaan pysähtyä. Ja saihan siellä aikuisetkin riehua ihan niin paljon kun kunto antoi periksi ja kehtasi vaan mennä, ja pitihän se vähän tietysti myös kokeilla. Oli tosi kivaa ja se kolme tuntia meni kyllä vähän turhan nopeasti, vaikka ehtihän siinä (lapset) paljon myös tehdä ja kokeilla.
Vantaan SuperParkissa on syksyllä perheaamuja nyt mun käsityksen mukaan joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina, joten ens kuussa ehdottomasti uudestaan.
SuperParkista vietiinkin poika sitten suoraan kerhoon vielä toiseksi kolmeksi tunniksi touhuamaan. Kerhossa toiset vanhemmat vähän ihmettelivät ja kauhistelivat kun kuulivat L:n olleen jo aamupäivän muualla riehumassa. Osa jopa totesi, etteivät voisi kuvitellakaan vievänsä omaa lastaan minnekään vastaavaan paikkaan ennen kerhoa, ettei voimat riittäisi molempiin. Kerhotäti tosin vaan naureskeli, että sen perusteella mitä meidän poikaa tuntee, niin ei pelkoakaan, että tästä pojasta veto loppuisi kesken ihan helpolla. Niinpä.
Poika kun oli jätetty kerhoon, oli isin vuoro ja isi vietiin sairaalaan. Reisiluu murtunut (alkuun tosin luultiin, että se on lonkka) ja isi jäi sairaalaan. Tiistaina vein ja perjantaina isi sitten tuli takaisin kotiin, yksi naula ja yksi ruuvi vahvempana. Ja nyt siis täällä toivutaan. Mutta ei kuitenkaan ihan paikallaan, vaikka vähän rauhallisemmin pitääkin nyt ottaa. Jotain ehkä voisi päätellä, kun meillä oli kaksi isiä tuolla SuperParkissa mukana, joista toinen joutui syömään kipulääkkeitä reissun jälkeen ja toinen meni sairaalaan ja leikkauspöydälle. Jep, pojat on poikia ja onneksi lapset oli tällä(kin) kertaa fiksumpia kun isänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti