Hiihtoloman toinen päivä

Hiihtoloman toinen päivä vietettiin melko vaihtelevin fiiliksin rinteessä, pojan eka kerta suksilla. Jo viime talvena haaveiltiin, että oltaisiin ehditty poikaa rinteessä käyttämään mutta jostain syystä se jäi. Alkuun suunniteltiin, että laitetaan poika tänä talvena hiihtokouluun mutta toi kolmen viikon matka jotenkin sai unohtamaan koko hiihtokoulun ja niinpä nyt vaan päätettiin lähteä testaamaan ihan keskenään.

Ajettiin tiistaina Talmaan, vaikutti tähän tarkoitukseen just sopivalta paikalta. Talma on sopivan lähellä ja sieltä löytyvä Werner Park vaikutti oikein sopivalta meidän pojalle, koska siltä varalta jos laskettelu ei lähde luonnistumaan niin löytyy myös pulkkämäki, sekä liukurit ja stigat paikanpäältä. Pojalle vuokrattiin varusteet paikanpäältä mutta itselle en nyt tällä kertaa suksia ottanut. Tuntui helpommalta lähteä poikaa auttamaan ekaa kertaa ilman suksia, koska viime kerrasta kun oon itse suksilla ollut, on vierähtänyt jo reilut kymmenen vuotta.

Ekat pari tuntia oli tuskasia. Ihan ensimmäset pari laskua meni melko mukavasti, mutta sitten pojalle iski jokin epävarmuus, turhautuminen ja kiukku. Järkyttävää itkua, huutoa, tappelua ja itkua, mikään ei ollut hyvin eikä hyvä. Siinä kun kaikki ympärillä tuijottaa meitä, poika huutaa ja raivoaa kyyneleet valuen kävi mielessä, että mennään liukkaasti palauttamaan varusteet ja häivytään niin kovaan kun meidän autolla pääsee, eikä palata enää koskaan. Sen sijaan kuitenkin, haettiin autosta meidän eväät, tehtiin tulet ulkogrilliin ja grillaattin makkarat ja hengähdettiin hetki auringossa. Ja miten se grillimakkara voikin maistua niin hyvälle näin talvella ja vielä ulkona grillattuna ja syötynä.

Pieni hengähdystauko teki hyvää tai vois kai melkein sanoa, että ihmeitä. Pojalle sanottiin, että voidaan kokeilla uudestaan tai sitten kerätään kamat ja häivytään, mutta kaikki huutaminen, itkeminen ja kiukuttelu saa nyt jäädä ihan täysin pois. Poika halusi kokeilla uudestaan. Muutaman kerran mentiin yhdessä rauhassa auraten, minkä jälkeen huomasin että poika pärjäsi jo itsekseen. Eikä sit kauaa mennyt kun poika uskalsi lähteä harjoittelemaan jo käännöksiä ja pujottelemaan rinteessä olleita pehmotolppia.

Ihan huikea muutos pojassa ja aivan mahtava nähdä miten luontevasti laskeminen lähti lopulta kuitenkin luonnistumaan. Siinä kun itsekin vähän hämillään seurattiin sitä pojan muutosta aikaisempaan ja sitä huikeaa kehitystä, niin tuli muutama ulkopuolinenkin sanomaan, että eivät meinanneet uskoa kyseessä olevan sama poika kenen näkivät aikasemmin kiukuttelemassa rinteessä. Naureskeltiin, että nyt ei varmaan poikaa saada enää kotiin edes lähtemään ja niinhän siinä lopulta tosiaan myös kävi. Rinteet meni kiinni puol ysi, poika malttoi vaihtaa kengät jalkaan puoli tuntia ennen sitä, että ehti myös vähän pulkkamäkeen sekä stigailemaan,  ja ihan viimeiseen asti siellä piti tietysti myös viipyä. Kuus tuntia oli väliä siinä kun lasketteluvarusteet haettiin ja palautettiin, ja se on mun mielestä aika kiitettävä aika noin ekakertalaiselle. Ja voin kertoa, että oma polte rinteeseen vaan kasvoi tuossa päivän aikana, nyt hinkun ja kaipuu takaisin suksille on todella kova, vaikka samalla ajatus myös hieman jännittää.

Loppuun vielä pieni video pojan taidonnäytteestä suksilla. Aika hyvin, eikö?