Kevätfiilis is here

Ihana ihana aurinko ja mikä keväinen fiilis. Viimeisinä parina päivänä on ollut jotenkin ihanan keväinen fiilis ja ihana miten auringosta saa niin paljon energiaa. Aurinkoiset päivät tarkoittaa myös, että ulos on päästävä. Sopivasti myös flunssa on alkanut helpottamaan sen verran, että enää ei tarvitse ottaa särkylääkkeitä maksimimäärää pysyäkseen pystyssä, joten sehän tarkoittaa että ulos ja liikkeelle.

Eiliselle oli sovittuna luistelutreffit kavereiden kanssa, ajatuksena että lapset pääsee yhdessä luistelemaan. Kaverit joutui isoksi harmiksi perumaan melko viime hetkellä, mutta me ei haluttu perua suunnitelmaa luistelusta, joten muokattiin suunnitelma uusiksi niin, että äidillä ja pojalla oli luistimet mukana ja seurassa oli vielä lisäksi pappa mukana.

Ihana aurinkoinen päivä, pari tuntia luistelemassa, kuuma kaakao ja todella herkullinen munkki, ei valittamista. Pojalla meni luistelut tosi hyvin, vaikka muutama melko hurja ilmalentokin siellä oli. Oli myös kiva huomata miten hyvin poika jaksoi luistella vaikka viime kerrasta on aikaa ja rohkeus riitti menemään jäällä myös ilman aputukea. Ja itsekin pysyin pystyssä ja se on aina positiivinen asia. Luistelusta jäi vahvasti fiilis, että uudestaan pitää mennä tässä lähiaikoina ja toivottavasti vaan ilmat sen sallii.

Poika valitti reissuun lähtiessä ja reissussa siitä, että ei ehdi leikkiä enää lumessa ollenkaan. Reissussa yritettiin lohduttaa, että täällä on vielä täysi talvi kun tullaan takaisin, joten ei mitään hätää. No, eihän sitä lunta täällä ihan kauheasti ole enää ollut kun palattiin ja siitäkös saatiin kuulla kunniamme. Onneksi lunta nyt kuitekin tuli lisää ja poika on päässyt taas leikkimään lumella ja tekemään lumiukkoja ja lumilinnoja. Parhautta.
Mutta tänään sitten alkoi yhtäkkiä valitus siitä, että kun maassa on vielä lunta ja pahimmassa tapauksessa sitä tulee taivaalta vielä jatkossa lisää, eikä siis kevät ja kesä pääse tulemaan. Ota tosta nyt sitten selvää.
Okei, ehkä tuohon fiilikseen saattoi hieman vaikuttaa kun käytiin tänään ennen uimakoulua haukkaamassa happea Munkkiniemen uimarannalla ja siinä lähistöllä. Vähän keinumista, vähän apinarataa, metsäpolkua ja yksinkertaisesti vain maisemien ja auringonlaskun ihastelua. Kyllä siinä tuli iso kaipuu taas kesään.

Jäälle ei uskallettu edes kokeilla, sillä se narina mitä jäältä kuului oli aika hurjaa ja ihan rannan jää näytti paikoitellen niin ohkaselta. Katseltiin ja ihmeteltiin myös veden liikkumista jäänpinnan alla. Sitä välillä unohtaa miten uusia ja jänniä asioita kaikki tollaset voi pienelle olla ja onhan niitä mukava seurailla. Ja koska jään kestävyyttä ei jalkasin uskallettu mennä kokeilemaan, niin vähän testattiin sitä kivien avulla mutta ei saatu tehtyä jäähän reikää. Mutta johtuiko se jään kestävyydestä vai meidän heikkoudesta niin se jäi vielä epäselväksi.