Ei se paras päivä

Aamulla herätessä mulla oli tunne, että tästä ei tule hyvä päivä ja jatkoin unia. Olis pitäny jatkaa nukkumista läpi päivän, sillä aamun aavistus osui aikalailla oikeaan. Alkuviikosta asti on vaivannu jonkun asteinen flunssa, välillä olo on parempi ja välillä tosi kehno, ja sitä hengästyy ihan mitättömästä. Tylsää.

google.fi kuvahaku

Sen sijaan, että olisin tämän illan viettänyt itsekseni kotona popcorni-kulho sylissä elokuvaa katsellen ja rauhallisesta kodista nauttien, löysin itseni imurin varresta samalla ruokaa laittaen ja keittiötä järjestellen, pojan istuessa omassa huoneessa jäähyllä. Tosiaan meidän keittiöremppa mikä alkoi viime toukokuun puolivälissä on taas tällä viikolla edistynyt muutamalla uudella hyllyllä, uudella roskiskaapilla ja parilla sokkelilla, mutta valmista ei tosiaan vieläkään. Keittiöstä ei olla mitään supermodernia tekemässä, vaan pelkästään tuohon muutaman metrin matkalle pöytätason alapuolella laittamassa säilytystilaa kaappien ja hyllyjen muodossa. Jostain syystä tämä on osoittautunut lähes mahdottomaksi tehtäväksi, sillä projekti tosiaan alkoi jo viime toukokuussa ja viimeksi marraskuussa täällä käytiin tekemässä suunnitelmia ja piirrustuksia. No ihan ei niiden piirrustuksien mukaan loppuun asti saatu noita muutamia hyllyjä ja kaappeja ja taas odotellaan. Ja tehtiin muuten taas uusia piirrustuksia uusien mittojen kanssa. Jokseenkin huvittavaa tässä vielä on se, että firmassa johtajan poika on ehtinyt tässä välissä käydä jopa puoli vuotta intissä, eikä meidän keittiössä sinä aikana tapahtunut mitään muutoksia. Onneksi tää ei mene kuitenkaan omaan laskuun. Remontti kun on valmis, niin palataan tähän firmaan vielä lisää.

google.fi kuvahaku

Mutta tosiaan, tänään piti mennä pojan kanssa luistelemaan ja sen jälkeen poika olisi jäänyt mummilaan yökylään, J suunnannut omille menoilleen ja minä kerrankin nauttinut yksinolosta kotona. Poika otti kuitenkin aivan reikäpäiset raivarit ennen kun päästiin edes laittamaan luistimia jalkaan, niinpä tultiin koko perheen voimin suoraan kotiin. Ja tähän väliin voin sanoa, että vihaan muuten ihan ylikaiken sitä monien viljelemää "on se hyvä, kun lapsella on luonnetta"-elämänviisautta, argh. Myöhemmin illalla kuitenkin vaari tuli vielä käymään ja poika  pääsi lähtemään yökylään, kun oltiin ne aikaisemmat saatu sovittua. Siitä kun ovi meni kiinni pojan ja vaarin jäljiltä meni noin viisi minuuttia siihen kun J ilmoitti olevansa matkalla kotiin. Ehdin siis olla noin puoli tuntia itsekseni. Että näin.