Kiva leikkikaveri

Oi, että miten ihana kun aurinko on taas tehnyt paluun. Heti paljon parempi fiilis ja ihan eritavalla kiinnostaa tehdä juttuja ja olla ulkona. Eilen tanssitunnin jälkeen tehtiin ihan extempore-visiitti Fallkullan kotieläinpuistoon. Jostain syystä Fallkullassa tulee käytyä todella harvoin, vaikka se tuossa ihan vieressä on, jotenkin ennemmin tulee mentyä Haltialaan. Nyt saattaa kyllä tulla muutos, sillä oli tosi kiva käydä tuolla pitkästä aikaa ja tietysti se oleellisin niin poika tykkäsi.

Yksi asia mistä aikuisena olen kateellinen pienille lapsille on ystävystyminen. Poika löysi Fallkullasta melko nopeasti ikäisensä pojan ja lähes ensimmäisen katseidenvaihdon jälkeen pojilla olikin jo leikit pystyssä. Kaksi rämäpäistä yllytyshullua löysivät heti toisensa, eikä minkäänlaisesta ujostelusta ollut tietoakaan. Siinä juoksun ja leikkien ohella kerrottiin toisille nimet ja meno jatkui toinen toistaan yllyttän.

Pojat leikki toista tuntia sopuisasti iloisesti kiljahdellen ja juosten, ja kotiinlähdön hetkellä kiltisti sanottiin vaan heipat. Matkalla autolle poika kysyi nähdäänkö kaveria enää uudestaan, kun oli niin kiva leikkikaveri. Oli aika tylsä olo vastata kieltävästi. Pojat varmaan olisi sopineet keskenään mielellään uudet leikkitreffit mutta eihän se nyt meiltä aikuisilta suju niin luontevasti.

Välillä jään miettimään vastaavissa tilanteissa, että menikö siinä nyt pojalla mahdollisuus elinikäiseen ystävään, vaikka toisaalta eikai nyt ihan jokaisen kivan leikkikaverin kanssa voi ruveta vaihtamaan puhelinnumeroita ja sopimaan uusia treffejä, kun on vaan kerran pieni hetki leikitty yhdessä.