Ikäkriisi?

Käsittämätöntä, tasan viikon päästä mulla on synttärit ja täytän 30. Apua. Ikäkriisi? Joo, jonkinlainen.

30 taitaa melko perinteisesti olla se raja kun mietitään uraa ja perhettä. No, mun urahaaveet kaatu aikalailla noin kymmenen vuotta sitten kun J onnettomuus kävi. Sillon joskus oli haaveita ja suunnitelmia urasta, olin melko urasuuntautunut mutta niin ne mureni hetkessä, niinkun mureni paljon muutakin. Silloin tärkeimmäksi nousi perhe, se on kaikki kaikessa. Meille oli melko nopeasti selvillä, että opetellaan pärjäämään arjesta kahdestaan ilman ulkopuolista apua, se vaatii paljon mutta se myös antaa paljon. Jos meillä taas olisi ulkopuolista apua, niin meillä olisi joku ylimääräinen kokoajan mukana, kokoajan meidän perheessä. Mulle perhe on siis myös mun työ, mun työ on auttaa J:tä. Mun työssä ei oo lomia, eikä siitä saa vapaata, mun työaika on 24/7. Se ratkasu oli meille selkeä ja sillä ollaan aika hyvin pärjätty, välillä ehkä koettelee vähän kovemmin ja välillä tosi kovasti mutta selvitty ollaan. Mutta kaikkein pahin haaste tuntuu olevan muiden mielipiteet ja suhtautuminen. Voin käsi sydämellä vannoa, että en itse suunnitellut elämän menevän näin. Suunnittelin tekeväni uran ja hankkivan samalla myös perheen, haaveilin siitä ns. normaalista perhe-elämästä ja arjesta. Mutta kävi toisin ja sen kanssa oli opittava vaan elämään. Silti liiankin usein tuntuu, että monet ajattelee meidän vaan lorvivan ja lomailevan kotona, kun eihän me käydä normaalisti 8-16 töissä ja viedä lasta päiväkotiin. Vielä pahemmalta tuntuu, kun moni yllättänkin läheltä tuntuu ajattelevan näin. Voin vannoa, jos J olisi vielä jaloillaan, niin meillä molemmat kävisi ihan normaalisti töissä ja ne mahdolliset lapset vietäisiin päiväkotiin. Nyt ei ole niin, suunnitelmat muuttui, elämä muuttui. Toisinaan tekisi mieli sanoa, että otan kritiikkiä vastaan vain niiltä ketkä ovat kokeneet saman, keiden elämä ja arki on kokenut saman. Ja voin paljastaa, arki ei aina ole helppoa kun molemmat on kotona, kun koko perhe on kotona. Arki ei aina ole helppoa kun oma puoliso on myös oma työnantaja.

Silti välillä mietin, että pitäisikö palata takaisin kouluun ja hankkia toinen tutkinto. Vai pitäisikö elämästä ottaa nyt se kaikki mahdollinen irti, mennä ja matkustaa, koska koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaa. Vai olisiko nyt aika rauhoittua ja tehdä suunnitelmia pidemmällä tähtäimellä, kuitenkin kohta jo 30.

Mutta ehkäpä nyt alkuun ihan ensimmäiseksi yritän tehdä päätöksen, että mitä pakkaan matkalaukkuun ennen kun lento lähtee. <3

(kuvat: google.fi kuvahaku)