Pariisi: Disneyland

Ja jospa taas olisi aika palata takaisin kesään ja Pariisiin. Yksi päivä vietettiin ansaitusti Disneylandissa ja eihän se päivä meinannut millään riittää. Tällä kertaa erona siihen aikaisempaan käyntiin Pariisin Disneylandissa, että nyt poika ihan kunnolla jo pääsi ja uskalsi niihin laitteisiin. Ihan mahtava päivä ja niin ihan liian nopeasti se oli ohi. Poika suunnitteli jo tuolla ollessa miten hän tuo mummin ja vaarin myös Disneylandiin ja miten haluaa heti uudestaan sinne. Viimeksi tänään kuului kysymys "Millon mennään uudestaan Mikkimaahan?". Reppana ei taida ihan ymmärtää, ettei siellä voi käydä niinkuin Lintsin ilmaisissa laitteissa. Mutta todellakin toivottaan, että vielä joskus uudestaan.

Pariisin Disneylandissa on pyörätuoleille (ja muille invalideille) sellainen oma kortti, mihin on merkitty miten pääsee liikkumaan, seurueen koko ja miten tarvitsee apua ja samalla myös se kortti oikeuttaa omaan sisäänkäyntiin laitteisiin. Tämä myös tarkoittaa, ettei jonotusajat koske näiden korttien kanssa. (Toki siellä oli erilaisia kortteja eri vammaluokituksille, mutta tällainen kortti siis meillä oli). Me käytiin lähinnä vain sellaisissa laitteissa mihin koko perhe päästiin ja niinpä ei tarvinnut juuri mihinkään jonotella. Välillä tuntui jopa hieman kiusalliselta, kun toiset jonottivat lähes tunnin ja meille pahoiteltiin jos jouduttiin vaikka 5min odottamaan. Mutta ehdottomasti on myönnettävä, että tuo kortti on melkoinen pelastus, sillä vaikka tuona päivänä ei mitään kauhean suurta ruuhkaa ollut niin silti toisissa laitteissa jonot oli aika hurjia, sitä tunnin luokkaa ja niissä olisi kyllä päivästä mennyt iso osa.

Muutama kohokohta päivässä oli tai ainakin juttuja mitkä jäi erityisesti päivästä mieleen. Eka oli ehdottomasti se ns. vuoristorata. En muista millon viimeksi on tullut käytyä edes Lintsin vuoristoradassa mutta tuo oli ainakin kymmenen kertaa hurjempi ja siistimpi. Kunnon Villi Länsi-tyyliin pauketta, poksumista, ammuksien pauketta, pitkiä pimeitä tunneleita ja sitä vauhtia. Niin siistiä. Me puristettiin J:n kanssa välillä vähän kauhusta tangosta kiinni kun poika meidän välissä nosti käsiä ilmaan ja huusi "Lisää". Se pimeä tunneli oli oikeasti pimeä, siellä ei tosiaan tiennyt mitä edessä oli ja se kesti ja kesti. Käytiin vielä illalla valojen sytyttyä toinen kierros tuossa vuoristoradassa ja se oli vielä toisellakin kierroksella ihan yhtä hurja. Ihan paras!

Toinen ihan hurja juttu oli kummitusjuna/kauhutalo, mikä ikinä se nyt olikaan. Poika kinusi ja halusi sinne mennä ja niinpä me mentiin. Siellä istuttiin sellaisissa kuppimallisissa vaunuissa, mitkä pyöri ja mitkä kulki ympäri sitä taloa. Taakse ei nähnyt, välillä ei eteenkään kun mentiin sivuttain ja vaunu saattoi kääntyä ihan yllätäen. Tuo kauhutalo oli tehty tosi mageesti, se oli oikeasti aika karmiva. Siellä oli tosiaan pimeää ja tosi hienosti toteutettu esim. hologrammein heijastettu haamujen ja luurankojen tanssiaiset ja illallispöytä. Poika oli koko kierroksen pää polvissa poikittain meidän välissä ja kun hypättiin vaunusta pois, niin toinen hihkui ihan tosissaan "uudestaan uudestaan".

Hieno pitkä päivä oli kiva päättää siihen upeaan valoshowhun ja ilotulitukseen. Ja mikä vielä ehkä mainitsemisen arvoista niin sen pitkän ja tapahtumarikkaan päivän jälkeen poika pysyi hereillä vielä sen puolen tunnin junamatkan takaisin hotellille ja jaksoi kitisti kävellä junalta ne viimeiset parisataa metriä ilman valituksia. Tosin huoneessa ehti sitten just ja just ottaa vaattet pois ja kaatua suurinpiirtein sängylle kun uni iski.