Uhma, uhka vai mahdollisuus?

Miksi se pitää aina välillä olla niin pirun hankalaa? Tänään taas on joku uhmailun huippu käynnissä, joka asiasta pitää vääntää ja tapella. Yksi isoin asia mistä meillä väännetään on se pukeminen, lähinnä se ulkovaatteiden pukeminen. Varmasti (turhankin) tuttu aihe myös monille muille. Välillä tapahtuu yllätyksiä ja poika saa ulkovaatteet päällensä ilman valitusta, mutta enemmänkin sääntö kuin poikkeus on, että niistä väännetään ja tapellaan. Ja sitten ollaan myöhässä tai ainakin kovalla kiireellä menossa. Ja tämä lähinnä vain omien vanhempien kanssa, muiden kanssa pukeminen onnistuu huomattavasti helpommin. Tietysti muut saattavat myös herkemmin lähteä pukemaan poikaa puolesta. Periaatteesta en itse pue poikaa puolesta, koska toinen osaa pukea itse. Tottakai hankalissa kohdissa autetaan ja vierestä neuvotaan mutta puolesta ei tehdä. Tästä pohjaa tosin hieman vie kun poika esim. uinnissa tai tanssitunnin jälkeen katsoo kateellisena vierestä kun kavereille puetaan vaatteet puolesta päälle ja meidän poika joutuu ahertamaan itse. Siinäpä sitten selitellään miksi muille samanikäisille vanhemmat pukee puolesta päälle ja meidän poika joutuu itse pukemaan.

Itse en aina jaksa oikein ymmärtää, että vaikka oltaisiin lähdössä jonnekin kivaan paikkaan, niin silti pitää vääntää siitä pukemisesta. Ymmärtäisin jos poika ei haluaisi lähteä, eikä sen takia pukisi mutta kun toinen haluaa lähteä, mutta ei halua pukea, eikä myöskään halua lähteä ilman niitä vaatteita. Kerran on autosta kävellyt talvella sukkasilteen kotiin kun ei kenkiä suostunut pukemaan ja aivan huikea loukkaantuminen ja marttyyri oli tämän kokemuksen jälkeen. Toisinaan myös siitä muuten niin reippaasta ja omatoimisesta pojasta tulee ihan täysin osaamaton ja tietämätön kun pitäisi pukea, "mitkä on housut?". Sanoisinko jopa, että melko raivostuttavaa.

Mutta pientä perspektiiviä voi tietysti hakea alkuvuodesta tehdystä FB-päivityksestä, missä olin valitellut myös tätä lievähköä ongelmaa pukemisen kanssa "Esimerkiksi tän päiväisen kokemuksen jälkeen kun jätkä reikäpäänä ottaa apinaraivareita huutaen, kiljuen, potkien, lyöden, sylkien ja loppujen lopuksi lähes itsensä päälleen oksentaen ja kaikki ihan vaan sen takia, kun äiti kielsi nuolemasta pipoa uloslähtiessä. Eikä se ottanut aikaa kun reilut pari tuntia. "Luonnetta" siis selvästi löytyy!" Tähän verrattuna täytyy kyllä myöntää, että tänään selvittiin melko helpolla, kukaan ei oksentanut, eikä sylkemistä ollut ja selvittiin noin puolessa tunnissa. Voisiko sanoa, että tässä vuoden aikana on kuitenkin kehitystä tapahtunut?

Tänään siis tapeltiin kerhoon lähtiessä vaatteet päälle, seuraava pari erää otettiin vielä kerhon pihalla ihan älyttömistä asioista ja poikaa haettaessa sain vielä kuulla, että meidän poika oli ollut kerhossa tänään ainoa ketä piti puhutella ihan kunnolla ja pistää jäähylle. Nyt on vissiin myöhäistä toivoa, ettei tänään olisi herännyt ja noussut sängystä ollenkaan.

Mutta jotain hyvääkin. Vanha kerhotäti oli tänään sijaistamassa. Jeee. Juteltiin pitkään pojan uhmailusta ja nykyisestä käytöksestä (näki kun käytiin pojan kanssa tiukempaa keskustelua saako äitiä tuuppia ja haukkua ilkeäksi. Päädyttiin muuten siihen, ettei niin saa tehdä ja lopulta poika pyysi kyynel silmässä anteeksi!) ja kenties luottamuksen osoituksena vanhalle tutulle kerhotädille oli poika sitten tänään uskaltanut isotella ja testailla kerhossakin. Uhkaus siitä, että soitetaan vanhemmille oli sitten viimein tehonnut ja pahin hölmöily loppunut.
Sain myös kuulla, miten reippasti oli meidän poika aikaisemmin syksyllä antanut palautetta tästä uudesta kerhotädistä tälle vanhalle "Mikset sä voi tulla takasin tähän meidän ryhmään ja toi toinen mennä takas sinne mistä on tullukin!" Tirsk. Tiedän, et skidisti ilkeä heitto, varsinkin kun molemmat kerhotädit oli ollut vieressä, mutta kyllä se silti toi hymyn huulille. Ja ainakin tuo vanha kerhotäti nauroi sitä kertoessaan.

Kyllä sen heti huomaa, kun vanha kerhotäti on edes päivän sijaistamassa, heti saadaan ihania taideteoksia <3

Ja ihan varmuuden vuoksi loppuun vielä tiedoksi, ettei vaan kenellekään jää epäselväksi niin vihaan sitä joka on joskus keksinyt sanoa, "On hyvä, että lapsella on luonnetta."