Viime kerrasta kun oon jäällä ollut luistimet jalassa on kulunut jo reilusti yli kymmenen vuotta, ennenkun sitten tänään. Jo se lustimien jalkaan vaihtaminen ja pienen matkan kävely luistimet jalassa jäälle tuntui melkoisen haastavalta. Jalat vapisi ja tärisi, nilkat ja jalkapohjat väsyi ihan samantien. Mutta se oli niin kivaa. Hieman jäykkää ehkä, eikä niin kauhean vauhdikasta mutta niin kivaa. Jää ei myöskään ollut missään parhaassa kunnossa, muhkurat ja kolot toi kivasti lisähaastetta ja jännitystä.
Alkuun ajattelin, että en pysty nyt luistimet jalassa auttamaan ja opastamaan poikaa yhtään jäällä mutta ihan niin epävarmaa meno ei kuitenkaan ollut, vaan vähän päästiin myös yhdessä menemään ja harjoittelemaan. Kuvista tosin ei ehkä osaa ihan sanoa, että kumpi siellä opetti kumpaa. Poika jaksoi puolisen tuntia kiinnostua jäällä olosta ja harjoittelemisesta ja se olikin varmaan ihan sopivan myös omille jaloille, vaikka aika hyvin siinä luistellessa vertyi. Ilman sitä jatkuvaa pelkoa kaatumisesta, olis varmasti päässyt vielä rennommin muistelemaan niitä vanhoja taitoja ja enemmän nauttimaan luistelusta mutta oikein onnistunut eka kerta kuitenkin. Ja kaatumatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti