Lapsi harrastaa: Temppukoulu

Koko vuoden poika on harrastanut ahkerasti useampana kertana viikossa. Meillä pojan harrastukset on ihan ehdoton juttu. Harrastukset on keino purkaa energiaa, saada kavereita, toimia ryhmässä ja muiden useampien eri henkilöiden ohjauksen alla, sekä mahdollisuus kokeilla mahdollisimman monipuolisesti erilaisia mieluisia tapoja harrastaa liikuntaa. Liikunnan lisäksi siis isossa roolissa lapsen harrastuksissa on myös sosiaalinen ja psyykkinen puoli. Aina harrastuksiin lähteminen ei ole herkkua ja lähtemisen perusteella voisi herkempi kuvitella, että lapsi pakotetaan harrastuksiin, vaikka oikeasti poika siis ihan tykkää niissä käydä ja käy omasta vapaasta tahdostaan. Viimeisenä parina kesänä on myös otettu pojalle harrastuksia kesälle, mutta tänä kesänä jätettiin koko kesä avomeksi eikä otettu mitään harrastuksia. Nyt niin sanotusti nautitaan vikasta vapaasta kesästä ennen eskarin alkua. Ja ei, en tiedä, miten ne kesät siitä muuttuu mihinkään eskarin ja jatkossa koulun myötä mutta silti.

Teen pojan harrastuksista kaikista oman postauksensa, missä muutama ajatus ja kuva kustakin harrastuksesta itsestään. Uimakoulun ja uinnin jätän nyt kuitenkin välistä sillä siitä on ollut jo juttua aikaisemminkin. Uinnista ehkä muutamalla sanalla sen verran, että ensi vuosi on vika vuosi kun poika saa jatkaa tuossa uimakoulussa ja sovittiin, että se vielä jatketaan ja yritetään se aika sitten käyttää pääsääntöisesti täysin uintitekniikan harjoitteluun ja hiontaan. Ja ei, en tarkoita että verenmaku suussa piiskaten treenataan aina se uintiaika vain uintitekniikkaa, ei pidä liian kirjaimellisesti ottaa. Nyt keväällä poika ei saanut uutta uintimerkkiä, vaan suoritti itseasiassa jo toistamiseen samaisen uintimerkin (harrastusmerkki) minkä jo joulun alla sai suoritettua. Nyt siis uintimerkkejä on kasassa kolme tai no neljä, jos lasketaan tuon vikan tuplamerkki. Jotain uinnin kehityksestä kertoo ehkä se, että kevään vikoilla uintikerroilla poika ui täysin itsekseen ensin 50m selkää ja perään 50m rintaa, mikä oli tosi hieno suoritus. Tekniikkaa ei näissä vaadittu, vaan matka piti vaan suoriutua ilma, että välillä otti tukea mistään tai vajosi pohjaan, mihinkään ei siis saanut matkalla koskea. Lisäksi poika vielä sukelsi reilun 10m sukelluksen altaan pohjalla. Ihan mahtavaa, mieletön suoritus. Mutta se nyt uinnista.

Poika on nyt kaksi vuotta käynyt temppukoulussa ja se tuntuu myös olevan yksi pojan ehdoton suosikki harrastuksista. Omat odotukset temppukoulusta on lähinnä ollut, että kunhan poika viihtyy ja saa purkaa energiaa niin hyvä on. Kysyin joskus pojalta mikä temppiksessä on parasta, niin kaarrellen sain vastauksen, että kun saa juosta, hyppiä ja riehua ihan vapaasti, eikä vaadita mitään kauhean vaativaa.

Viime syksynä ja nyt keväällä, aina kauden lopulla on myös vanhemmat päässyt mukaan temppuilemaan ja seuraamaa, mitä lapset on temppiksessa tehnyt ja oppineet. Se on ollut tosi kiva ja vähän avannut silmiä sille, mitä kaikkea poika tosiaan on tuolla oppinnut kaikean sen riehumisen ja säheltämisen ohella.

Tosin nyt näiden kertojen jälkeen on jäänyt vähän ajatus, että onko tuo jo vähän turhan helppoa pojalle. Tuntuu, että ainakin osa jutuista on vähän turhan helppoja ja letkeitä, minkä takia myös se pojan keskittyminen ja ote herpaantuu. Tiedättekö miten turhauttavaa se on vierestä katsoa, että lapsella olisi potentiaalia niin paljon enempää ja parempaa, mutta se ei vaan viitsi niitä käyttää, vaan rymistää mielummin täysillä eteenpäin suorittaen jotenkin vaan miten sattuu. Melko ärsyttävää. Vaikka poika onkin vielä nuori, niin tuntuu silti turhauttavalta, ettei toinen hyödynnä sitä taitoa ja mahdollisuuksia mitä hänelleä olisi jo nyt käyttää. Vanhempana tuntuu, että temppukoulu saisi olla vaativampaa ja kuri ehkä hiukan kovempaa, mutta sitten taas toisaalta, olisiko se enää lapselle niin mieluisaa. 

Temppukoulu saatta silti olla harrastuksista se mikä ei jatku enää syksyllä vaan tilalle katotaan jotain muuta.