Pieni kerholainen

Tänään oli ihana ottaa pienet päikkärit sohvalla, kun aurinko lämmitti varpaita auki olevasta parvekkeen ovesta. Poika leikki uudella leikkikeittiöllään ja ruuilla, ja aina välillä tulikin tuomaan äitille vähän hedelmiä, jotta äiti saisi energiaa ja jaksaisi herätä.

Päikkäreiden jälkeen aurinko paistoi vielä niin houkuttelevasti, että päätettin lähteä iltalenkille ja leikkipuistoon tuhlaamaan viimeisiä voimia. Sitkeästi poika jaksoikin juosta ja kiipeillä puistossa, vaikka väsy selkeästi painoi. Tai no, mitä siitä voi päätellä jos kolmesti tippuu keinusta ja kerran kaatuu suorilta jaloilta keinun tönäisystä. Onneksi ei kuitenkaan käynyt mitään.

On muuten hauskaa kuulla kerhosta aina palautetta pojan toiminnasta. Poika tuntuu olevan jonkin verran vieraskorea ja käyttäytyvän aika eritavalla kuin vanhempien läsnäollessa. Samaa ollaan tosin kuultu muiltakin, keiden luona L on ollut hoidossa. Esitys alkaa yleensä samantien kun vanhemmat ilmestyy paikalle ja meno menee ihan päättömäksi. Mutta on ihana kuulla, että poika selkeästi viihtyy kerhossa, vaikka aina haettaessa juokseekin iloisena syliin ja on valmis lähtemään kotiin.

Tänään poika oli kuulemma toiminut kerhon poliisina vahtaamalla muiden puuhia ja pitänyt huolen, että ainakin muut toimivat ohjeiden mukaan. Itse kuitenkin oli sitten eväitä syödessä keikkunut tuolilla ja sitten ottanutkin lähempää kontaktia takaraivo edellä lattiaan. Kovin tutun kuuloista, onneksi ei sattunut. Tästä kun oli sitten kyselty, että mites pöydän ääressä pitää olla niin oli selitellyt ummet ja lammet jotain ihan muuta. Hah.