keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Joulun avajaiset

Lähes joka vuosi mietin, että milloin saa aloittaa sen joulun odotuksen ja hössötyksen ihan kunnolla ja yritän aina sinnitellä ainakin yli Halloweenin ennen sen suurempia puheita joulusta. Reilu viikko sitten kun Stadissa oli Aleksilla perinteinen joulukadun avajaiset, sekä jouluparaati, niin päätin, että se saa olla tästä lähin se merkki kun joulun odotuksen saa virallisesti kunnolla aloittaa ja tontut kaivaa varastosta esille.


Käytiin siis katsomassa Aleksin joulukadun avajaisia ja jouluparaatia. Osuttiin Tuomiokirkolle just sopivasti kun Scandinavian Hunks aloitti esityksen. Ihan kauheasti en päässyt tuota showta ihastelemaan mutta olihan se jotenkin koominen yhdistelmä, suuri ja näyttävä Tuomiokirkko, sekä Scandinavian Hunks, yhdistelmä jota en uskonut ihan ensimmäisenä näkeväni joulukadun avajaisissa.


Tänä vuonna katsottiin jouluparaati kahteen kertaan, vähän niinkun varmistaen, että kaikki tosiaan nähtiin. Ensin seurattiin paraati siinä Senaatintorin reunalla kun paraati lähti liikkeelle ja sen jälkeen siirryttiin vielä seuraamaan paraatia uudestaan Espan varrelle. Espan varrelta tuota on aina vähän mukavampi seurata kun on tilaa vähän enemmän, eikä tarvitse olla ihan kylkikyljessä.


Samalla reissulla käytiin myös vähän jo kurkkimassa Stockan jouluikkunaa, mutta kuten arvata saattaa, tungos siinä oli niin valtaisa, että lähinnä siihen kurkkimiseen se jäi. Poika pääsi luikertelemaan sinne ikkunan eteen muiden lasten viereen ja pääsi näkemään jouluikkunaa vähän enemmän.


Vielä pois päin lähtiessä matkalla autolle käytiin fiilistelemässä Espan jouluvaloja. Aivan ihanat, Espan puisto on niin kaunis valaituksessaan. Ihana fiilis. Vielä kun lunta saataisiin niin ai että.


Ihanaa joulun odotusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti