lauantai 29. marraskuuta 2014

Perjantai-ilta kirkossa

Perjantaina vietettiin aivan ihana ilta Kallion kirkossa Samuli Edelmannia kuunnellen, ilta mitä olin jo kauan odottanut mutta mitä en silti uskonut tulevan. Nyt ymmärrän miksi Samuli Edelmann esiintyy paljon kirkoissa, Samulin mieletön ääni yhdistettynä kirkon akustiikkaan oli ihan mielettömän upeaa kuultavaa. Enkä aikaisemmin tiennyt, että voisin nauttia virsien kuuntelusta niin paljon. Ja kyllähän perjantai-ilta kirkossa kuulostaa hieman vieraalta ajatukselta. Mutta oli ehdottomasti kokemisen arvoinen.


Alunperin tarkoitus oli lähteä ystävän kanssa tuonne keikalle, mutta kirkko oli loppuunvarattu koko ajan. Netistä vahtasin lippuja päivittäin ja välillä kävin myös ihan tiskiltä kysymässä. Kolmisen viikkoa sitten tiskiltä sanottiin, että keikka on käytännössä loppuunmyyty, vaikka netissä näyttää loppuunvarattua ja ihan järjetön harmitus. Kyttäsin lähes pakkomielteisesti lipputilannetta silti ja kun Lippupalvelun palvelutiskillä asioitiin muista syistä niin aina lippuja kyselin, turhaan. Muutama päivä sitten käytiin taas tiskillä ja taas kyselin lippuja mutta loppuunmyyty. Kysyin pyörätuolilippua, koska niitä myytiin erikseen ja jostain syystä se kone antoi myydä pyörätuolilipun, vaikka kokoajan näytti että kaikki liput on jo myyty. Pieni painostava (ja ehkä ihan vähän aneleva) katse J:n suuntaan ja siitä jyrkästä kieltäytymisestä tuli myöntävä vastaus. Jippijaijei. Olin jo luopunut ihan täysin toivosta mutta sitten tulikin tämä täysin odottamaton ja mahdoton vaihtoehto. Oon onnellinen, vaikka tietysti kaverin puolesta harmittaa ettei hän päässyt.


Samulin ääni on aina tehnyt vaikutuksen, niinkuin Samulin koko olemus, oon tykännyt Samulista ihan pienestä pitäen. Nyt livenä kun Samulin näin ja kuulin, se voima ja uskottavuus mikä siinä äänessä ja olemuksesta huokui, olin aivan sulaa hunajaa. Sillä samalla voimalla ja uskottavuudella Samuli olisi voinut kertoa mitä vain satuja siellä edessä ja olisin voinut uskoa kaiken. Ja ei, en todellakaan ole ikinä nauttinut virsien kuuntelusta niinkuin eilen nautin, hieman eri fiilistä kun mitä niissä oli kun koulussa niitä laulettiin.


Täydellinen aloitus joulunodotukselle ja meidän joulun kirkkokonserteille. Ihanan seesteinen ilta ja olo koko sen reilun tunnin kun Samuli bändeineen esiintyi. Samulin lisäksi tietysti koko bändi esiintyi hienosti ja erityisen vaikutuksen teki Samulin vierellä esiintynyt ja laulanut Mirkka Paajanen, todella kaunis ääni. Meillä on liput vielä kahteen muuhun joulukonserttiin kirkoissa ja nyt kyllä ensimmäisen jäljiltä on odotukset ja rima aika korkealla. On muuten melko outo fiilis olla loppuunmyydyssä kirkossa, missä koko yleisö on mukana ja taputukset raikaa, ja missä bändi selkeästi nauttii esiintymisestä ja kiihdyttää vaan vauhtia. Huh, huikea kokemus!


Ja kiitos J, että suostuit lähtemään! Oli ilo huomata, että tykkäsit. Pus <3
P.S Ylistinkö nyt iltaa tarpeeksi vai jatkanko vielä?

torstai 27. marraskuuta 2014

Pariisi: Iltapäiväkahvit Ladureella


Yhdet parhaat kahvit Pariisissa juotiin ehdottomasti Ladureella, Champs Élyséellä. Kahvi oli hyvää ja tarjoiltiin aivan ihanasti, molemmille omista kannuista. Laatua valvottiin selkeästi, sillä J:n kahvia kun oltiin kaatamassa kuppiin, huomasi tarjoilija joukossa puruja ja meni samantien hakemaan uuden kahvikupin, sekä uuden kannullisen kahvia. Kahvin kanssa otettiin jätskiannokset ja ne oli niin taivaallisen hyviä. Ja tuon annoksen jälkeen oli kyllä vatsat täynnä ja makeakiintiö hetkeksi myös täyetty. Silti ihan parasta. Poika halusi suklaapirtelön ja oli muuten aika ylpeä pienijätkä kun näki miten hienosti se hänelle tarjoiltiin. Hintatasoltaan Laduree ei muista Pariisin kahviloista poikennut, joten suosittelen ehdottomasti käymään jos Pariisiin matkustaa. Ja vaikka Ladureen kaupan puolelle oli pitkät jonot ulkona, niin kahvilan puolella pöytä saatiin vain pienellä viiveellä, että tarjoilija ehti kattaa pöydän valmiiksi kolmelle ja poistaa ylimääräiset tuolit.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Pariisi: Disneyland

Ja jospa taas olisi aika palata takaisin kesään ja Pariisiin. Yksi päivä vietettiin ansaitusti Disneylandissa ja eihän se päivä meinannut millään riittää. Tällä kertaa erona siihen aikaisempaan käyntiin Pariisin Disneylandissa, että nyt poika ihan kunnolla jo pääsi ja uskalsi niihin laitteisiin. Ihan mahtava päivä ja niin ihan liian nopeasti se oli ohi. Poika suunnitteli jo tuolla ollessa miten hän tuo mummin ja vaarin myös Disneylandiin ja miten haluaa heti uudestaan sinne. Viimeksi tänään kuului kysymys "Millon mennään uudestaan Mikkimaahan?". Reppana ei taida ihan ymmärtää, ettei siellä voi käydä niinkuin Lintsin ilmaisissa laitteissa. Mutta todellakin toivottaan, että vielä joskus uudestaan.


Pariisin Disneylandissa on pyörätuoleille (ja muille invalideille) sellainen oma kortti, mihin on merkitty miten pääsee liikkumaan, seurueen koko ja miten tarvitsee apua ja samalla myös se kortti oikeuttaa omaan sisäänkäyntiin laitteisiin. Tämä myös tarkoittaa, ettei jonotusajat koske näiden korttien kanssa. (Toki siellä oli erilaisia kortteja eri vammaluokituksille, mutta tällainen kortti siis meillä oli). Me käytiin lähinnä vain sellaisissa laitteissa mihin koko perhe päästiin ja niinpä ei tarvinnut juuri mihinkään jonotella. Välillä tuntui jopa hieman kiusalliselta, kun toiset jonottivat lähes tunnin ja meille pahoiteltiin jos jouduttiin vaikka 5min odottamaan. Mutta ehdottomasti on myönnettävä, että tuo kortti on melkoinen pelastus, sillä vaikka tuona päivänä ei mitään kauhean suurta ruuhkaa ollut niin silti toisissa laitteissa jonot oli aika hurjia, sitä tunnin luokkaa ja niissä olisi kyllä päivästä mennyt iso osa.


Muutama kohokohta päivässä oli tai ainakin juttuja mitkä jäi erityisesti päivästä mieleen. Eka oli ehdottomasti se ns. vuoristorata. En muista millon viimeksi on tullut käytyä edes Lintsin vuoristoradassa mutta tuo oli ainakin kymmenen kertaa hurjempi ja siistimpi. Kunnon Villi Länsi-tyyliin pauketta, poksumista, ammuksien pauketta, pitkiä pimeitä tunneleita ja sitä vauhtia. Niin siistiä. Me puristettiin J:n kanssa välillä vähän kauhusta tangosta kiinni kun poika meidän välissä nosti käsiä ilmaan ja huusi "Lisää". Se pimeä tunneli oli oikeasti pimeä, siellä ei tosiaan tiennyt mitä edessä oli ja se kesti ja kesti. Käytiin vielä illalla valojen sytyttyä toinen kierros tuossa vuoristoradassa ja se oli vielä toisellakin kierroksella ihan yhtä hurja. Ihan paras!


Toinen ihan hurja juttu oli kummitusjuna/kauhutalo, mikä ikinä se nyt olikaan. Poika kinusi ja halusi sinne mennä ja niinpä me mentiin. Siellä istuttiin sellaisissa kuppimallisissa vaunuissa, mitkä pyöri ja mitkä kulki ympäri sitä taloa. Taakse ei nähnyt, välillä ei eteenkään kun mentiin sivuttain ja vaunu saattoi kääntyä ihan yllätäen. Tuo kauhutalo oli tehty tosi mageesti, se oli oikeasti aika karmiva. Siellä oli tosiaan pimeää ja tosi hienosti toteutettu esim. hologrammein heijastettu haamujen ja luurankojen tanssiaiset ja illallispöytä. Poika oli koko kierroksen pää polvissa poikittain meidän välissä ja kun hypättiin vaunusta pois, niin toinen hihkui ihan tosissaan "uudestaan uudestaan".



Hieno pitkä päivä oli kiva päättää siihen upeaan valoshowhun ja ilotulitukseen. Ja mikä vielä ehkä mainitsemisen arvoista niin sen pitkän ja tapahtumarikkaan päivän jälkeen poika pysyi hereillä vielä sen puolen tunnin junamatkan takaisin hotellille ja jaksoi kitisti kävellä junalta ne viimeiset parisataa metriä ilman valituksia. Tosin huoneessa ehti sitten just ja just ottaa vaattet pois ja kaatua suurinpiirtein sängylle kun uni iski.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Uhma, uhka vai mahdollisuus?

Miksi se pitää aina välillä olla niin pirun hankalaa? Tänään taas on joku uhmailun huippu käynnissä, joka asiasta pitää vääntää ja tapella. Yksi isoin asia mistä meillä väännetään on se pukeminen, lähinnä se ulkovaatteiden pukeminen. Varmasti (turhankin) tuttu aihe myös monille muille. Välillä tapahtuu yllätyksiä ja poika saa ulkovaatteet päällensä ilman valitusta, mutta enemmänkin sääntö kuin poikkeus on, että niistä väännetään ja tapellaan. Ja sitten ollaan myöhässä tai ainakin kovalla kiireellä menossa. Ja tämä lähinnä vain omien vanhempien kanssa, muiden kanssa pukeminen onnistuu huomattavasti helpommin. Tietysti muut saattavat myös herkemmin lähteä pukemaan poikaa puolesta. Periaatteesta en itse pue poikaa puolesta, koska toinen osaa pukea itse. Tottakai hankalissa kohdissa autetaan ja vierestä neuvotaan mutta puolesta ei tehdä. Tästä pohjaa tosin hieman vie kun poika esim. uinnissa tai tanssitunnin jälkeen katsoo kateellisena vierestä kun kavereille puetaan vaatteet puolesta päälle ja meidän poika joutuu ahertamaan itse. Siinäpä sitten selitellään miksi muille samanikäisille vanhemmat pukee puolesta päälle ja meidän poika joutuu itse pukemaan.

Itse en aina jaksa oikein ymmärtää, että vaikka oltaisiin lähdössä jonnekin kivaan paikkaan, niin silti pitää vääntää siitä pukemisesta. Ymmärtäisin jos poika ei haluaisi lähteä, eikä sen takia pukisi mutta kun toinen haluaa lähteä, mutta ei halua pukea, eikä myöskään halua lähteä ilman niitä vaatteita. Kerran on autosta kävellyt talvella sukkasilteen kotiin kun ei kenkiä suostunut pukemaan ja aivan huikea loukkaantuminen ja marttyyri oli tämän kokemuksen jälkeen. Toisinaan myös siitä muuten niin reippaasta ja omatoimisesta pojasta tulee ihan täysin osaamaton ja tietämätön kun pitäisi pukea, "mitkä on housut?". Sanoisinko jopa, että melko raivostuttavaa.

Mutta pientä perspektiiviä voi tietysti hakea alkuvuodesta tehdystä FB-päivityksestä, missä olin valitellut myös tätä lievähköä ongelmaa pukemisen kanssa "Esimerkiksi tän päiväisen kokemuksen jälkeen kun jätkä reikäpäänä ottaa apinaraivareita huutaen, kiljuen, potkien, lyöden, sylkien ja loppujen lopuksi lähes itsensä päälleen oksentaen ja kaikki ihan vaan sen takia, kun äiti kielsi nuolemasta pipoa uloslähtiessä. Eikä se ottanut aikaa kun reilut pari tuntia. "Luonnetta" siis selvästi löytyy!" Tähän verrattuna täytyy kyllä myöntää, että tänään selvittiin melko helpolla, kukaan ei oksentanut, eikä sylkemistä ollut ja selvittiin noin puolessa tunnissa. Voisiko sanoa, että tässä vuoden aikana on kuitenkin kehitystä tapahtunut?

Tänään siis tapeltiin kerhoon lähtiessä vaatteet päälle, seuraava pari erää otettiin vielä kerhon pihalla ihan älyttömistä asioista ja poikaa haettaessa sain vielä kuulla, että meidän poika oli ollut kerhossa tänään ainoa ketä piti puhutella ihan kunnolla ja pistää jäähylle. Nyt on vissiin myöhäistä toivoa, ettei tänään olisi herännyt ja noussut sängystä ollenkaan.

Mutta jotain hyvääkin. Vanha kerhotäti oli tänään sijaistamassa. Jeee. Juteltiin pitkään pojan uhmailusta ja nykyisestä käytöksestä (näki kun käytiin pojan kanssa tiukempaa keskustelua saako äitiä tuuppia ja haukkua ilkeäksi. Päädyttiin muuten siihen, ettei niin saa tehdä ja lopulta poika pyysi kyynel silmässä anteeksi!) ja kenties luottamuksen osoituksena vanhalle tutulle kerhotädille oli poika sitten tänään uskaltanut isotella ja testailla kerhossakin. Uhkaus siitä, että soitetaan vanhemmille oli sitten viimein tehonnut ja pahin hölmöily loppunut.
Sain myös kuulla, miten reippasti oli meidän poika aikaisemmin syksyllä antanut palautetta tästä uudesta kerhotädistä tälle vanhalle "Mikset sä voi tulla takasin tähän meidän ryhmään ja toi toinen mennä takas sinne mistä on tullukin!" Tirsk. Tiedän, et skidisti ilkeä heitto, varsinkin kun molemmat kerhotädit oli ollut vieressä, mutta kyllä se silti toi hymyn huulille. Ja ainakin tuo vanha kerhotäti nauroi sitä kertoessaan.

Kyllä sen heti huomaa, kun vanha kerhotäti on edes päivän sijaistamassa, heti saadaan ihania taideteoksia <3
























Ja ihan varmuuden vuoksi loppuun vielä tiedoksi, ettei vaan kenellekään jää epäselväksi niin vihaan sitä joka on joskus keksinyt sanoa, "On hyvä, että lapsella on luonnetta."

maanantai 24. marraskuuta 2014

Joulu - ihmisen parasta aikaa

Saanen ilokseni ilmoittaa, että tänään on tasan kuukausi jouluaattoon. Jiihuu. Nyt voi alkaa sitten kunnon joulufiilistely ja intoilu, tätä on odotettu!

Myös viikonloppu oli melko jouluinen, tai ainakin lauantai ja sunnuntai. Perjantai oli taas kunnon mielensäpahoittaja-päivä kun kaikki tuntui menevän pieleen ja ehkä kirkkaimpana kruununa päivälle oli kun puhelin hyökkäsi kohti katua ja lasi meni rikki. Voin kertoa, että kyllä, ihan vain hiukan vitutti harmitti. No, toivotaan että tuon saa vielä korjattua, eikä siitä tarvitse ihan omaisuutta maksaa, puhelin kuitenkin toimii vielä ja on ihan käyttökelpoinen. Mutta onneksi oli perjantaissa jotain hyvää ja yksi sellainen asia oli pojan meno mummin ja vaarin luo yökylään, pientä hermolepoa sen osalta. Vapaailta käytettiin J:n kanssa villisti leffassa, käytiin katsomassa Mielensäpahoittaja. Aika epäileväisenä lähdettiin tuota katsomaan mutta pakko myöntää, että oli positiivinen yllätys, tykättiin. Yksi tosi iloinen piristys tuohon perjantaihin oli ehdottomasti lumi, ihan parasta. Se piristää kyllä heti mieltä ja myös joulufiilistely kasvoi heti.


Lauantaina saatiin vieraita Kotkasta ja suunnattiin keskustaan Stockan jouluosastolle sekoamaan kaikesta niistä ihanuuksista. Itse olin lähinnä seuraneitinä, mutta ihan en tyhjin käsin kuitenkaan päässyt lähtemään tuolta kotiin. Täytyy ehdottomasti mennä vielä uudestaan käymään ennen joulua, paratiisi. Niin ja lauantaina soi meillä myös ekat joululaulut tälle vuodelle. Ah, ihana Samuli Edelmann. Ja illalla vielä herkuteltiin koko perhe iltapalaksi joulutorttuja, ihan parhautta. Kiitos pojan kummitädille käynnistä, aina ilo! <3


Sunnuntaina mentiin seuraamaan Aleksin joulukadun avajaisia ja jouluparaatia. Aina yhtä ihanaa. Tällä kertaa ei edes yritetty seurata paraatia Aleksin varrelta vaan mentiin suosiolla Espan puolelle, mistä saatiinkin ihan loistava paikka ja oli hyvin tilaa katsoa paraatia. Mutta oliko vaan meidän mielestä vai oliko paraati oikeasti lyhyempi kuin aikaisempina vuosina? Jotenkin tänä vuonna tuntui niin kovin lyhkäseltä ja oli nopeasti ohi.


Samalla myös vilkastiin Stockan jouluikkuna, mutta koska niin moni muukin oli päättänyt vilkaista tuon ikkunan niin vilkaisu jäi melko pintapuoliseksi. Sovittiin, että mennään uudestaan joku toinen päivä katsomaan tuota ikkunaa ihan rauhassa. Näytti nimittäin aika kivalta ja hienolta.


 Viikon päästä alkaa joulukuu, jippiii!