torstai 31. maaliskuuta 2016

Perheaamut rocks

Tänään ajettiin taas Lintsin ohi ja poika heti mietti että milloinkohan Lintsi taas aukeaa. Ja vähän yllätykseksi jatkoi samaan hengenvetoon, että toisaalta samapa se, koska SuperPark on paras paikka ja hänen lempipaikkansa. Perheaamut rocks.


Pari viikkoa sitten oli viimeksi perheaamu ja tietysti meillä oli sovittuna autonhuolto just samaan aikaan. Missattiin aamusta vähän mutta ehdittiin kuitenkin paikalle ja se on tärkeintä. Kaverit joutui perumaan viime hetkellä oman tulonsa sairastelujen takia ja niinpä mentiin tällä kertaa ihan kolmistaan perheaamuun. Poika tänään totesikin tuohon liittyen, että vaikka aina olis kivempi mennä kaverin kanssa SuperParkkiin niin ei edes haittaa vaikka ei olisi ketään kavereita mukana, se on niin kiva paikka vaikka ihan vaan vanhempien kanssa. Ajattelin sen kohteliaisuutena myös meitä kohtaan. Ja olihan meillä hauskaa, vaikka oltiinkin vaan kolmistaan. Nyt ainakin poika sai mennä täysin oman mielen mukaan siellä.


Aikaisemmin trampoliinit ei oo niin kauheasti ollut se juttu, mutta nyt oli tähän tullut muutos, eikä poikaa meinannut saada trampoliinilta edes pois. Valehtelematta poika hyppi varmaan yli tunnin yhteensä. Ja jos me oltiin tuolla noin kaks ja puol tuntia, niin se reilu tunti trampalla on melko paljon. Ainakin mun mielestä. Aikaisemmin on myös katottu, että poika ei oo osannut kunnolla hyppiä tasajalkaa ja ponnistaa, mutta nyt tuntui siihen tulleen muutoksen. Hypyissä alkoi olla ilmaa nyt jo ihan kivasti ja voimat riitti jotenkin ihan eri tavalla siihen pomppimiseen, eikä heti väsähtänyt.


Enkä yhtään ihmettele, että poika pitää SuperParkkia suosikkinaan, sillä onhan se kiva paikka. Tekemistä löytyy paljon erilaista ja pakko myöntää, että ne houkuttaa myös itseä jonkun verran. Viimeksi skeitti- ja scoottiparkissa oli sen verran hiljaista, että uskaltauduin myös itse testaamaan ja olihan se nyt kivaa. Skeitti oli ehkä vähän turhan jännä mutta scootti oli siisti.


Ainut harmi on, että perheaamuja on vaan kerran kuussa ja nekin loppuu nyt huhtikuussa, kun ainakin Vantaalla on kevään vika perheaamu. Muulloin hinta on turhan kova ja paikka taitaa olla sen verran täynnä isommista ja vauhdikkaammista menijöistä, että nämä pienet jäisi liikaa jalkoihin. Eli parin viikon päästä on pakko päästä vielä kevään vikaan perheaamuun, vaikka sitten pääkainalossa.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

@ Tavastia

Tavastia, tuo legendaarinen paikka, missä jokaisen vähänkin musaa diggaavan stadilaisen pitää olla käynyt, tietysti muidenkin mutta etenkin stadilaisen. Pakko myöntää, että kovin montaa kertaa ei ole tullut tuolla käytyä, muutama kuitenkin ja pari viikkoa sitten tuli "taas" yksi kerta lisää. Ja se mikä isoin juttu, niin pojan eka kerta Tavastialla.


Pari viikkoa sitten oltiin lauantaina taas aamupäivällä keskustassa pojan tanssitunnilla ja siinä odotellessa selailin Metro-lehteä ja silmiin osui Roope Salmisen & Koirien ikärajaton levynjulkkarikeikka Tavastialla. Sinne. Me oltiin pojan kanssa puhuttu, että mentäisiin Korkeasaareen tanssitunnilta suoraan. Olisi väärin pettää sopimus, joten siihen tehtiin nyt vain pieni muutos. Tanssitunnin jälkeen nopea visiitti himassa, vähän sopivammat vaatteet päälle ja nopealle happihyppelylle Korkeasaareen ennen Tavastialle menoa. Korkeasaaren kierros jäi aika köyhäksi, nähtiin tosi vähän mitään, osuttiin selkeästi eläinten päikkäriaikaan. Yks juttu kuitenkin jäi reissulta mieleen ja se oli ehdottomasti lumileopardin ääntely. En muista koskaan kuulleeni sitä ja kun vielä oltiin ihan tämän eläimen vieressä niin kokemus oli aika huikea.


Levynjulkkarit alkoi Tavastialla kolmelta ja mentiin paikan päälle just ennen sitä, ihan tarkotuksella, kun ei tuon 5v.:n kärsivällisyydellä sinne olisi voinut liian aikaisin mennä odottelemaan. Poika ehti odottamaan keikan alkua ehkä kymmenen minuuttia ja jo sinä aikana ehti kuulua monta kertaa "Eikö ne alota koskaan?". Sanoin pojalle, että huomaat kyllä kun bändi tulee lavalle, kaikki lavan edessä odottavat tytöt alkavat kiljumaan. Poika ihmetteli vähän aikaa tätä ihan ihmeissään mutta totesi sitten kolmelta kädet korvilla, että en valehdellut.


Toi ikärajaton levynjulkkarikeikka oli hauska, tosi kiva juttu. Mutta, en tiedä oonko koskaan tuntenut itseäni niin vanhaksi. Se oli ihan kauheeta, mulla oli tosiaan sellanen äiti-fiilis siellä. Ihan kauheeta. Mut meno oli hyvä Tavastialla ja bändi veti hyvin. Pojalle bändi ei ollut kauhean tuttu, mutta hyvin viihtyi, vaikka selvästi vähän jännitti. Keikan jälkeen totesi, ettei osannut edes kuvitella, että keikat olisi tällaisia, niin siistejä. Toivottavasti näitä ikärajattomia keikkoja saataisiin siis lisää!


Tää oli pojan eka kerta Tavastialla, eka klubikeikka ja toinen kerta ylipäätään livekeikalla. Ja toivottavasti näitä tulee vielä paljon lisää. Keikan jälkeen poika halusi jäädä vielä jonottamaan yhteiskuvaan bändin kanssa ja niinhän me jonotettiin. Jonosta kurkittiin mallia kun muut kävi ottamassa kuvat bändin kanssa ja poika treenasi poseerauksia. Sitten kun se oma vuoro vihdoin tuli, tuli myös ihan jäätävä jäätyminen ja pakokauhu. Vaikka bändi otti pienen faninsa tosi kivasti vastaan, niin kuvasta tuli melko koominen kun puolväkisin pidän poikaa siinä mukana. Ja mun ei ollut tarkoitus edes olla kuvassa mukana. No, eräänlainen muisto tuokin.


Kiitos Roope Salminen & Koirat!

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Happea keskittymiseen

Tykkään, että joka päivä pitäis päästä vähän ulos haukkaamaan happea ja varsinkin pojan päästä purkamaan energiaa. Joskus oli ajatus, että harrastuspäivinä olis hyvä säästellä voimia sinne harrastukseen, että voimat sitten varmasti riittää mutta nyt on ajatus vähän muuttunut. Nyt ennen harrastuksia mielummin otetaan pieni energian purkaminen ja kun pahimmista höyryistä on päästy eroon niin keskittyminen paranee kummasti, eikä homma mene ihan sähläämiseksi. Ja uskokaa, tätä on nyt testailtu useina viikkoina, varsinkin keskiviikkoisin eli uintipäivisin ja on ollut ilo huomata niitä muutoksia ja eroja sitten käytöksessä siellä altaassa.


Se ero käytöksessä ja keskittymisessä voi olla aivan valtava, onko ennen uintia vain rentoiltu päivä kotona ja leikitty rauhassa vai onko käyty vähän haukkaamassa happea, juoksemassa ja hyppimässä ulkona. Meidän pojan kohdalla toimii huomattavasti paremmin, että koko päivä mennään ja tehdään, kun vaan kotona löysäiltäisiin ja säästeltäisi voimia, sillon sähläystä ja turhaa esiintymistä on ihan liikaa. Ja oikeasti, jos päivä on löysäilty niin kyllä se sama löysäily jatkuu myös vielä siellä altaassa, se vetelä-moodi jää päälle, eikä oikein jaksa mitään.


Muutama viikko sitten käytiin taas Munkan rannassa ennen uintia. Se on jotenkin niin kiva ja helppo paikka käydä ulkoilemassa ennen uimakoulua, kun on ihan siinä meidän uintipaikan vieressä. Poika uskaltautui vieläkin jäälle juoksemaan, kun näki siellä muitakin olevan ja hyvin tuntui kestävän, vaikka toinen oikein yrittämällä yritti saada jäätä rikki hyppimällä ja kepillä hakkaamalla. Mutta oikeasti tuo muutaman hetken pyörähdys ja juoksentelu tuolla rannalla auttoi kummasti siihen ohjeiden kuunteluun altaan reunalla ja jaksamiseen altaassa. Se on ihan parasta. Oon aina ihan onnessani, kun poika saa karsittua sen turhan sähläämisen pois ja pääsee kunnolla näyttämään taitojaan ja osaamistaan, sillä se liian usein jää sinne esiintymisen ja sähläyksen taakse piiloon.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Vähän lapsivapaata

Reilu pari viikkoa sitten oli tiedossa vanhempien vapaailta ja liput Sunrise Avenuen keikalle. Poika ilmoitti samalla kun lähti mummin ja vaarin luo jäävänsä yökylään kahdeksi yöksi. Mikäpä siinä, eihän me nyt sitä kieltämäänkään, kun se sopi myös mummille ja vaarille.


Ekaa kertaa päästiin kunnolla Sunrise Avenuen keikalle, aikaisemmin kun on bändiä nähty muutaman kerran vain muutamien biisien verran mm. Helsinki-päivän konsertissa. Nyt tosin ei ollut mikään ihan perinteinen jäähallikeikka, kun mukana oli Wonderland-orkesteri.


Keikka oli upea, bändi oli upea, orkesteri upea ja sanomattakin selvää, että Samu oli upea. Biisejä oltiin sovitettu jonkun verran uusiksi orkesterin takia ja vaikka uudet sovitukset oli loistavaa työtä niin silti kaipasin ehkä hieman enemmän sitä menoa, itellä olis ollu ehkä vähän enemmän sellanen pomppu-fiilis, kun mitä nämä orkesteriversiot antoi irti. Mutta ei silti, ei saa käsittää väärin, keikka oli upea. Vähän tosin kävi kateeksi sieltä sivukatsomosta sinne permannolle, missä oli loistava fiilis läpi koko keikan, kun meillä taas oli melko hiljaista ja rauhallista läpi keikan. Tästä aiheesta olisi helppo jatkaa pidempääkin mutta tyydyn nyt vain ihmettelemään ääneen, että miksi ihmeessä ihmiset tulevat keikalla räpläämään kännykkäänsä koko keikan ajaksi? Ei vaan voi ymmärtää.


Puhuttiin J:n kanssa jo keikalle mentäessä, että kun ei oikein tiedä mitä keikalta odottaa niin olo on vähän jännittynyt, vaikka toisaalta se on ihan sama mitä Samu laulaa, se kuulostaa silti hyvälle ja sitä kuuntelee mielellään. Ja se tosiaan piti paikkansa, Samun ääni on ihan mieletön ja kaikki tuntuu kuulostavan hyvälle. Eikä siinä myöskään silmiin satu, varsinkin ne hiukset.


Sunnuntaina nautittiin lapsivapaastapäivästä hyvin rennosti. Ensin pitkät yöunet, käytiin ulkona syömässä, vähän irtareita ja poppareita ja leffaan. Aika luksusta. Käytiin katsomassa se kotimainen Äkkilähtö. Mainosten perusteella en ollut ihan täysin vakuuttunut leffasta mutta leffa oli hyvä, tykkäsin paljon. On ihanaa kun kotimaiset leffat on nykyään niin hyviä, niitä on tosi kiva katsoa.


Lapsivapaat on ihan luksusta, mutta onhan se kuitenkin ihan parasta kun koko perhe on kasassa. <3