lauantai 29. joulukuuta 2012

H&M Home

Eilen pikainen pyörähdys H&M Home:ssa Aleksilla ja matkaan tarttui uudenvuoden kattausta ajatellan uusi kaitaliina. Näin kaitaliinan jo aikasemminkin jossain H&M:n kuvastossa ja jäin sitä miettimään, mutta nyt kun se sai puoleen hintaan mukaan ja uusivuosi tulossa niin mukaanhan se lähti. Pitäähän nyt vuoden vaihteen kattaukseen saada hieman pling plingiä.


Toinen juttu mikä ei ehkä niin tarpeellinen ollut (ihan kun toi kaitaliina nyt niin kauhean tärkeä olis ollut mut...) mutta en voinut vastustaa, oli Minni keittiöliina. Ihana.


Tänään vielä pieni tilaus H&M:ltä aika samoilla teemoilla. Eli tuo samainen kaitaliina valkoisena ja sitten pienen huoneeseen Mikki-tyyny. Ja siis ihan vaan koska tämähän on niin selkeää säästöä kun puoleen hintaan saa ja vielä ilman toimareita. Pelkkää säästöä ;)

Kuva: HM.com
Kuva: HM.com

Mukavaa illan jatkoa kaikille!! <3
Täällä on tapahtunut ihmeitä, pieni kävi nukkumaan jo kahdeksan aikaan ja me ajateltiin J:n kanssa taas hieman korkata ananaslimua ja alkaa tuijottamaan leffaa. Luksusta.

Perjantain illallinen

Jostain sain päähän, että voisin itse tehdä kananugetteja. Eli ei muuta kuin googlettamaan erillaisia versioita niiden teosta vaikka pääpiirteittäin osasin jo itsekin tuon päätellä.


Nugeteista tuli herkullinen illallinen salaatin kanssa. Hieman liian kauan tosin nuo kanat ehtivät olla uunissa, joten ensi kerralla täytyy hiukan aikasemmin ottaa ne pois. Dippinä käytettiin curryllä maustettua kevyt majoneesia. Hyvää, helppoa ja vielä aika nopea valmistaa. 


Myös perjantain kunniaksi korkattiin J:n kanssa pullo. Iso pullo Hartwallin ananaslimua. Herkkua.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Mom's new love


Jouluna sain toisenkin paketin Burberryltä. Ensimmäisestä paketista löytyi ihana huivi, mistä olikin jo vähän kuvaa edellisessä postauksessa. Toisesta isommasta paketista löytyi laukku. Aivan ihastuttava Burberryn Nova Nickie Tote Supernova-kuosilla.


Tykästyin samantien laukun vaaleaan ja raikkaaseen kuosiin, sekä tietysti laukun tilavuuteen. Tällaiset isot laukut (kuten myös LV:n Neverfull) ovat hyvin käteviä arkikäytössä, kun laukkuun pitää mahtua kaikki mahdollinen pikkuautoista välipalakekseihin ja joihinkin äidin omiinkin juttuihin.

Laukun sisällä oli vielä ihanana yllätyksenä mukana tullut pieni pussukka, mikä siis on remmillä kiinni laukussa mutta kuitenkin tarvittaessa irrotettavissa.


Puhdasta rakkautta!
Kiitos ihanalle J:lle ihanista lahjoista! <3

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulun fiilistelyä






Lupaan yrittää nyt rauhoittua näiden jouluun liittyvien kuvien kanssa. Huom. yritän, mutta takuita ei ole! Loppuun vielä muutama kuva mitä joululahjoista paljastui tänä vuonna. Lahjoja tuli tänä vuonna (varsinkin pojalle) tosi paljon ja aivan ihania kaikki. Iso kiitos joulupukille ja kaikille sen pienille apureille lahjoista! <3

Kissaa ei tullut paketista mutta tuo ihana koruteline tuli
Pukki oli selvästi käynyt lukemassa listaani ;)
Aivan ihana yllätys!!!

Meidän Joulu

Niin se tänäkin vuonna joulua valmisteltiin monen monta päivää ja sitten se menee ihan hujauksessa ohi. Viime vuoden jouluna aloin jo pähkäillä josko tänä vuonna saisimme lähisukulaiset meille kotiin joulupuurolle ja tämä tosiaan kävi toteen. Aattona keräännyttiin siis meille joulupuurolle ja illalla käytiin vanhempieni luona syömässä ja avaamassa lahjoja.

Pienen L:n pää oli ihan sekaisin kun joulupukki oli osannt viedä kaikki meidän lahjat mummin ja vaarin luo, on se pukki ihme kaveri. Mutta L tosin myös hienosti huomasi, että koska mummin ja vaarin luona on takka ja siinä savupiippu niin sieltähän se pukki oli päässyt lahjat tiputtamaan, koska kotona ei savupiippua ole.


Vaikka univelka hieman aattona vaivasi niin päivästä jäi tosi ihana ja iloinen fiilis ja ihanat muistot. Oli mukava viettää kerrankin aattoa ihan rauhallisesti, ettei oltu koko päivää tien päällä kiertämässä sukulaiselta toiselle. Ja vaikka univelkaa pääsikin kertymään tuossa ennen joulua valmisteluiden ja kaiken leipomisen takia niin en siltikään voisi väittää että se olisi haitannut, tykkäsin siitä kaikesta puuhastelusta ja pienestä kiireestä.


Ja kuten ehkä joku osaakin arvata niin onhan mielessä käynyt jo ensi vuoden joulu ja uudet suunnitelmat sinne. Hih. Nyt kuitenkin otetaan vielä kaikki ilo irti tästä joulusta ja joulun herkuista. Toivottavasti kaikilla muillakin on joulu mennyt mukavasti.




Koska meillä ei ihmeemmin vietetty mitään pikkujouluja niin voitaisiinko me sitten viettää joulun jatkoja mm. glögitellen, joulutorttuja herkutellen ja joululauluja kuunnellen??




sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Valmistautumassa jouluun

Ensimmäistä kertaa elämässäni tein itekseni riisipiirakoita. Lapsena olin useinkin mummon luona leipomassa piirakoita mutta vuosiin en ole enää käynyt siellä leipomassa. Onneksi siellä kyläillessä on kuitenkin lähes aina saanut kahvipöydässä piirakoista masun täyteen. Mummon piirakat ovat edelleen ehdottomasti parhaita piirakoita ikinä.


Nyt kuitenkin innostuin jouluksi yrittämään itsekseni piirakoiden tekoa ja yllättävän näppärästi se kävikin. Ei niistä nyt mitään kovin kauniita yksilöitä tullut mutta maku on hyvä. Nam. Ja oli muuten kivaa puuhaa se piirakoiden teko!


Tänään vielä tein mokkapalatortun huomista varten. Herkkua.


Täällä alkaa leipomisien lisäksi olemaan jouluvalmistelut hyvällä mallillaan ja pikkuhiljaa aletaan rauhoittumaan joulun viettoon. Kinkku on parhaillaan uunissa paistumassa ja joulukuusi sai koristeensa aikaisemmin tänään. Pojan nukkumaanmenon jälkeen vielä pieni tonttupaja pystyyn ja vikat lahjat kääreisiin ja sitten vain odottelemaan huomista.


Jos en ehdi enää tässä tulla höpöttelemään ja toivottamaan joulua niin siltä varalta
OIKEIN IHANAA JA RAUHALLISTA JOULUA!!! <3

lauantai 22. joulukuuta 2012

Tonttuilua Kotkassa

Jokaiseen jouluun meillä kuuluu tonttuilu Kotkassa ja nyt oli sen vuoro. Käytiin siis moikkailemassa kummitytön perhettä, sekä meidän L:n kummitätiä. Höpöttelyn ja kahvittelun lisäksi myös hieman vaihdeltiin paketteja, tietysti tosi salaisesti ettei lapsukaiset huomanneet mitään.


Kotkassa oli taas kiva käydä piipahtamassa ja aika kului ihan hurjan nopeasti. Jossain määrin harmittaa, ettei ehditty keskustassa pyörähtää yhtään sen enempää joulufiilistä nuuskimassa kuin, että ajettiin Amarillon eteen parkkiin ja äkkiä sisään syömään. Tärkein kuitenkin oli käydä kavereita moikkaamassa ja ehdittiinkin rupatella ihan mukavasti, sekä L sai leikkiseuraa molemmissa paikoissa.


Viikon shoppailureissulta Espritin alesta löytynyt neulemekko pääsi tällä reissulla ensimmäistä kertaa päälle ja olin aivan ihastunut siihen. Mekko oli ihanan tuntuinen päällä, sekä tykästyin kovin tuohon isoon kaulukseen. Kiva yksityiskohta oli myös nuo kyynärpäiden vahvikkeet (oikea sana??).


Nyt kuitenkin hyvää yötä ja kauniita unia!! <3
Apua, jouluaatto on ihan parin yön päästä ja vielä on hurjasti kaikkea tekemättä ja hoitamatta!!!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Markkinoilla glögillä

Eilen käytiin lounaan jälkeen pyörähtämässä Tuomaan Markkinoilla. Oli ihan kiva täyden vatsan kanssa olla vähän ulkona ja hissukseen kävellä ja ihastella kojuja. Tosin ihan hirveästi ihasteltavaa ei markkinoilla ollut mutta tykkäsin silti.



Juotiin L:n kanssa markkinoilla lämmin glögi puoliksi. Se oli eka kerta kun poika joi glögiä, vaikkakin joltain mehulta tuo mielestäni maistui, mutta poika kuitenkin tykkäsi. Hän ei yleensä muuten tykkää yhtään mistään lämpöisestä, ruokakin olisi parempaa kylmänä.


Jotain olisi ollut kiva vähän hypistellä mutta sormet oli niin jäässä siitä kun sitä glögimukia pidin ilman hanskoja, että jätin hypistelyt väliin. Eikä siellä kyllä mitään niin tärkeää ja tarpeellista kyllä edes ollut. Ehkä lämpöisemmät hanskat olisi tietysti voinut vilkasta.

























L nukahti rattaisiin matkalla kun mentiin sporapysäkille niin päätin ihan nopeasti poiketa muutamassa kaupassa. No ei varmaan tarvii montaa kertaa arvata miten siinä sitten kävi. Petollista lähteä käymään ihan vain lounaalla ystävän kanssa. :D

Loppuun vielä muutama eilinen kuva Instagrammista. Mä niin tykkään muokkailla noita kuvia siellä, niistä tulee niin hienoja!!