lauantai 19. huhtikuuta 2014

Perinteitä tekemässä

Tästä voisi kai jo jonkinlaisen pitkänperjantain perinteen muodostaa. Oltiin nimittäin eilen Korkeasaaressa, ihan niinkuin oltiin myös viime vuonna (Tuolla on eläimiä, let's go) ja vieläpä ihan samalla kokoonpanolla eli pojan kummitädin ja oman kummityttäreni kanssa.


Pojan mielestä päivässä parasta oli ehdottomasti kalliolla hyppely, mitä sai tehdä ennen ja jälkeen Korkeasaaren siinä lippukassojen luona, sekä leikkipaikka karhulinnalla ja eläimistä karhut. Pientä uhmaa ja tahtojen taistelua päivään tietysti mahtui mutta kaikenkaikkiaan aika mukava päivä. Ja miks ei olisi ollut kun aurinko paistoi ihanan lämpöisesti. Nää lämpöiset ja aurinkoiset päivät saa aikaan todella kovan kesän odotuksen. Tule kesä jo, tule hyvä kesä.


Noin kuuden tunnin ulkoilun, monien metrien kävelyn ja leikkien jälkeen kun päästiin pojan kanssa autoon ja lähdettiin ajelemaan kotia päin, ehdin vain kysyä että väsyttääkö ja samantien takapenkiltä jo kuuluikin tasainen tuhina. Tai no, ehti poika vastata ennen nukahtamista "EI".


Kauhukseni huomasin, että Korkeasaaressa alkaa sisäänpääsy maksamaan nelivuotiasta eli meidän pojasta pitää kuukauden päästä maksaa 6€ sisään. Joko meidän perheen käynnit Korkeasaaressa vähenee todella paljon tai sitten alan harkita vähän vakavammin noita vuosilippuja. Lapsen vuosilippu kun maksaa S-edulla 16€ eli jos siellä käy vuodessa enemmän kuin kolme kertaa niin tuo vuosilippu on kannattanut. Aikuisen vuosilippu maksaa S-edulla 40€ kun kertalippu maksaa 12€. Mielenkiintoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti