Perjantai 13.

Yllättävän onnistunut päivä kun ottaa huomioon, että on perjantai 13.päivä. Hiustenvärjäystä (ihanaa taas freessi väri hiuksissa!), hierojaa (au au mun selkä!), alennusmyyntejä, hyvää ruokaa, leffaa, karkkipäivä ja vielä Espanja-Hollanti peli, kelpaa.

Tänään tosiaan käytiin koko perheen voimin leffassa. Pojalle nyt neljäs kerta elokuvissa ja tänään ekaa kertaa 3D-leffassa. Käytiin katsomassa Rio 2 ja oli hyvä, tosi hyvä. Vähän jännitti miten poika tykkää mutta hienosti meni ja jaksoi pitää niitä laseja päässä. Tosin kotimatkalla totesi, että jatkossa mielummin lähtee katsomaan ihan tavallisia elokuvia, niin ettei tarvitse pitää laseja. Vähän se taisi siis tuoda lisää jännitystä tuohon kokemukseen.

Nyt kuitenkin iltapalaa ja illan fudismatsia seuraamaan. Kuppi vielä lämmintä teetä, koska kurkku tuntuu hieman oudolta, vähän epäilyttävä ettei vaan tulisi nyt mitään isompaa.

Ihanaa viikonloppua just sulle! <3

Haaveesta totta

Yks asia mistä oon haaveillu jo melko pitkään on ollut Rukkan keltainen sadetakki. En oikein tiedä mistä se ajatus silloin syntyi mutta jossain vaiheessa huomasin haaveilevani sellaisesta. En kuitenkaan sen enempää tehnyt mitään, että olisin lähtenyt takista mitään selvittämään tai hankkimaan. En ennen kuin ratkaisu tuli suoraan eteen, Etolan mainos. Tänään sitten vihdoin pääsin tuolla Etolassa käymään ja takin hankittua. Onneksi koko päivän satoi vettä, niin takin sai heti käyttöön. I´m so in love. 

Ja voisin veikata, että aika hyödyllinen hankinta Suomen kesään!

Vihaisten lintujen luona piknikillä

Tänään oli pakko ottaa ilo irti aurinkoisesta päivästä, koska sääennusteet ei kauheasti lämpöisiä päiviä enää lupaile. Aamupäivällä jahkailtiin läpi erilaisia vaihtoehtoja mitä voisi tehdä ja sitten ei muuta kuin eväät kassiin, pojalle uikkarit mukaan ja menoksi, suuntana Oittaa ja Angry birds -puisto. Yksi juttu tosin unohtui, nimittäin aurinkorasva ja sen myös huomaa, onneksi ei kuitenkaan pojan ihosta.

Alkuun heiteltiin J:n kanssa nurtsilla frisbeetä pojan kirmatessa leikkipaikalla mutta kun poika keksi mukana olleet uikkarit niin melko pian suunnaksi oli otettava rantsu. Vesi olikin mukavan lämpöistä, että uskaltauduin jopa itsekkin kastautumaan niin pitkälle kun haalarin lahkeet antoi periksi. Jos olis ollut biksut mukana ni ehkä olis voinu jopa heittää talviturkin, erittäin vahva ehkä.

Rantsun jälkeen vielä nurtsille piknikille ja köllöttelemään. Poika kirmasi taas leikkipaikalla uusien kavereiden kanssa niin, ettei montaa porkkanan palaa ehtinyt nakertamaan. Ja kuten kotiinlähtiessä arvata saattaa, kovin pitkälle ei parkkipaikalta ehditty kun takapenkiltä kuului jo tasainen tuhina. Illalla vielä ennen nukkumaanmenoa totesi "Oli ihana päivä, koko päivä oli kivaa!".

Puuma syö elävältä

Lauantaille oli suunniteltu ihan jotain muuta, mutta sitten kaupungille mennessä päätettiinkin vaan jäädä seuraamaan sambakarnevaaleja. Kauhean usein ei tule enää käytyä ytimessä viikonloppuisin mutta siihen voisi tehdä ainakin näin kesällä muutoksen, siellä oli nimittäin aika kiva fiilis kun ihmisiä oli paljon liikkeellä.

Katottiin karnevaalit alusta loppuun eli noin kolme tuntia seistiin siinä tien sivussa paikallaan. Alkuun oli ihan kivan lämmin, mutta loppuvaiheessa paleltiin jo melkoisesti kun aurinko ei enää suoraan pastanut ja tuuli osu ikävästi.

Samban seuraaminen oli kivaa ja alkuun aika meni melko nopeasti, mutta jokseenkin häkellyttävää oli J:n saama runsas huomio näiltä jo vanhemmilta sambaajilta. Voisi jopa sanoa, että puumat yritti syödä elävältä. Ihan kohokohta oli J:n saama sylitanssi eräältä puumalta sambaajalta. Kokemus, jota en välttämättä halua kokea uudestaan, seurata selän takaa kun vieras nainen antaa sylitanssia omalle miehelle. Mustasukkainen en tosin osannut olla, sillä tämä kyseinen sambaaja taisi olla vähintääkin tuplaten minun ikäinen ja kokoinen. Enemmänkin siis ehkä vaivaannuttava ja kiusallinen kokemus, missä jokainen sekuntti tuntui hidastetulta. Huh. Ja J:kin väitti ettei nauttinut kovinkaan tästä saamastaan huomiosta. Khih.

Ps. Kuvissa näkyvät tanssijat eivät liity tekstin kiusallisiin hetkiin ja vaivaannuttaviin kokemuksiin.

Ns. kateissa mutta kuitenkin löydetty

Perjantaina tapahtui jotain, mistä olen vieläkin niin hämilläni etten tiedä oikein vieläkään mitä pitäisi tuntea. Tietysti näin jälkikäteen olen helpottunut, että kaikki päättyi hyvin mutta muuten on vieläkin aika sekavat fiilikset. Oltiin iltapäivällä käymässä Jumbossa ja ennen poislähtöä poikettiin vielä käymään H&M:llä katsomassa pojalle vaatteita, mitä oltiin hypistelty jo aikasemminkin. L pinkaisi lastenpuolelle heti kun päästiin kauppaan sisälle ja sovittiin, että poika pysyy siellä lastenpuolella kun me vilkaistaan nopeasti miestenpuoli läpi. Kovin montaa minuuttia ei siinä ehtinyt kulua, kun kuului koko kauppakeskuksen kattava kuulutus "4-vuotias L-poika odottaa äitiään kauppakeskuksen infopisteellä". Siis mitä?? J jäi jonottamaan kassalle kun lähdin hämilläni hakemaan poikaa infolta.

Vanhempi mies oli kuulemma löytänyt L:n H&M:n ovilta ja koska vanhempia ei ollut siitä löytynyt niin oli mies vienyt pojan infoon. Poika ei ollut itkenyt missään vaiheessa, ei vain ollut enää muistanut mihin äiti ja isi jäi. Kiva, että löytyi mies joka reagoi yksin olleeseen lapseen ja toimitti lapsen kuuluttamaan MUTTA. Poikaa on kielletty ehdottomasti lähtemästä vieraiden ihmisten matkaan, totaalinen kielto. Toinen juttu, niin miksi poikaa ei viety kaupan työntekijälle, joka olisi voinut kuuluttaa siellä kaupan sisällä missä lapsi (ja vanhemmat) oli ja voinut auttaa siellä vanhempien etsimisessä (poika oli kertonut mm. että isi on pyörätuolissa ja näin ollen melko helppo yleisesti tunnistaa ja erottaa). Nythän tämä mies vei lapsen pois vanhempien luota. Ja kyllä, yritän kokoajan muistaa että mies vain halusi auttaa "eksynyttä" poikaa. Vaikka poika on ennenkin "kadottanut" vanhemmat vastaavanlaisesti kaupassa, niin ei hän koskaan ole lähtenyt sieltä kaupasta pois vaan hän on käyttänyt ääntään ja huutanut "Äitiiiiiiiiiiiiii", sekä pysynyt niillä käytävillä missä on yhdessä liikuttu.

En tosiaan vieläkään tiedä mitä mieltä olisin tapahtuneesta, niin paljon ihmetyttää ja on vailla vastauksia. Ahdistavinta on, etten koskaan niitä vastauksia tule edes saamaan. Samaan aikaan olen todella vihainen ja häpeissäni mutta myös erittäin hämilläni ja helpottunut, että kaikki päättyi hyvin ja poika on kunnossa. Tämä pojan ns. pelastanut mies lähti siitä infopisteeltä samantien kun saavuin siihen, niin etten ehtinyt hänelle edes mitään sanoa tai kysyä. Todella outoa. Nyt sitten onkin melko mielenkiintoista nähdä, että säikäyttikö tämä yksi kerta pojan niin, että jatkossa muistaa pysyä siellä missä on sovittu vai tuliko tästä nyt jokin uusi "hauska juttu".

Tapahtuneen jälkeen olikin ihan hyvä viedä poika taas mummilaan yökylään ja ottaa pientä hajurakoa. Viikko on ollut kokonaisuutena jo melko haastava pojan kanssa ja nyt vielä tämä, niin pieni hengähdystauko teki ihan hyvää. Ja toisekseen meillä oli lippu AC Milan Glorie - HJK Legendat matsiin. Viime kerrasta kun on tullut käytyä katsomassa fudista paikanpäällä niin on jo ikuisuus, joten oli kivaa. Peli ei ollut ehkä se nopeatempoisin ja jännin mutta viihdyttävä. Oli kivaa.

Kotona oli pakko vielä ns. nollata päivän tapahtumia, mikä tarkoitti omalla kohdallani isoa säkkiä irtareita ja tuoppi ananaslimua. Voin kertoa, oli huono idea. Ihan järjettömän huono olo. Pöh. Ja sit ehti ikäväkin iskeä jo ennen nukkumaan menoa. Höh. Mut onneks nyt on taas poika kotona, eikä ikävästä tietoakaan.

Kiukkua neuvolalääkäristä

Tänään ei todellakaan oo ollu se viikon vahvin päivä. Aamupäivällä oli pojan 4v. neuvolalääkärin aika ja käynti oli monta kertaa pahempi kuin osasin edes odottaa. Maanantaina meillä oli itse neuvola-aika, eikä sekään mennyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla, poika ei nimittäin suostunut jäämään neuvolatädin kanssa kahdestaan tekemään juttuja, vaikka niin oltiin vähän jo ennakkoon sovittu. Melkein puol tuntia poikaa sillon yritettiin suostutella siinä muiden juttujen ohella mutta ei. Jostain syystä se pituuden ja painon ottaminen on myös aina ollut ongelmaista ja tällä kertaa ne saatiin kyllä ilman tappelua mutta ilman farkkuja ei poika suostunut puntariin. Tänään tosin kuntosalilla poika suostui puntariin ilman raskaita farkkuja ja huomattiin, että eroa maanantain punnitukseen oli reilu puol kiloa eli aika paljon tuon kokoisella. Me mennään nyt sitten loppukesästä uudestaan neuvolaan, että poika pääsee tekemään ne testit ja sillon voi myös yrittää sitä punnitusta uudestaan. Mitat tosin noillakin lukemilla oli ihan ok ja samoilla käyrillä mennään kokoajan eli sen puolesta ei hätää. Pituutta jätkälle oli tullut tässä vuodessa reilut 7cm ja painoa noin kolmisen kiloa.

Mutta tähän päivään, lääkäri oli meille ihan vieraassa paikassa Laakson neuvolan puolella ja niinpä myös lääkäri oli ihan vieras. Syy miksi jätettiin pojan tiedot muuton jälkeen meidän vanhaan tk:hon oli, että hänellä pysyisi tuttu neuvolantäti ja lääkäri, no eipä nähtävästi onnistunut (kuultiin samalla, että omalääkäri omassa tk:ssa on myös vaihtunut, että nappiin meni). Samantien kun tänään näin tuon lääkärin kenelle meillä oli aika teki mieli kääntyä ympäri ja jättää menemättä. Ja varmaan olis pitänytkin.

Minkä ihmeen takia annetaan neuvolalääkärin aikoja lääkäreille, keillä ei ole mitään taitoa tai halua tulla toimeen lasten kanssa? Tämä kyseinen Herra Lääkäri ei edes kunnolla saanut selkeää puhetta tuotettua suustaan vaan jotain epämääräistä muminaa ja örinää. Poika aloitti hysteerisen paniikki-itkemisen siinä vaiheessa kun lääkäri sanoi katsovansa silmät. Huuto loppui sitten joskus kun saatiin pukea housut takaisin jalkaan ja sain sanoa pojalle, että nyt on kaikki tehty. Ja ei, lääkäri ei tehnyt missään vaiheessa pienintä elettäkään että olisi yrittänyt rauhoitella ja puhua pojalle, mumisi ja murahteli vaan jotain, oli valmis  jättämään kaiken tekemättä.

Kiukutti se pojan huutaminen mutta vielä enemmän kiukutti se lääkärin todella tylppä ja ammattitaidoton käytös. Ja vaikka se lääkäri nyt näennäisesti sai tarkastettua kaiken tarpeellisen, niin tekisi silti mieli varata vielä syksyllä uusi aika uudelle lääkärille uuteen tutkimukseen. Aion kyllä puhua tästä vielä meidän neuvolan tädin kanssa ja antaa palautetta tästä kyseisestä lääkäristä. Argh, että ärsyttää.

Luulisi, että jokainen oikeasti ammattitaitoinen lääkäri tietäisi jopa ilman omaa kokemusta lapsista, että 4-vuotias saattaa olla välillä hieman haastava, uhmakas. Lääkärintarkistus voi olla pienelle pelottava asia, ainakin meidän pojalle se oli sitä, vaikka siitä yritettiin puhua ennakkoon jo paljon ja käydä läpi asioita, joita lääkärissä tapahtuu ja tutkitaan. Pojalla on nyt tosiaan joku outo vaihe, ettei suostu housuja riisumaan vieraiden edessä, mikä sinänsä ei ole ollenkaan huono asia mutta kun edes punnitukseen ei voi farkkuja riisua, niin jokainen voi vaan kuvitella miten helppoa ne kaikki housut on saada riisuttua lääkärin luona. Enkä edes halua miettiä millaiset traumat tästä nyt jäi pojalle, että miten helppoa sitten ensi kerralla on saada poikaa riisumaan housuja lääkärin luona.

Lääkärin jälkeen ajettiin suoraan leikkipuistoon, ajatuksena ja toiveena, että ruoka ja leikkiminen piristäisi. No, eihän se tietysti mennyt ihan suunnitellusti, kun poika ekan lusikallisen jälkeen oksensi kaiken ulos. Uskottava se on, puuro ei ole meidän pojan juttu (puistoruokailussa oli ohrapuuroa ja mehukeittoa).

Että näin, sellasia parhaita paloja tältä päivältä. Tästä suunta on vain ylöspäin, eikö?
Kuvat on tältä päivältä, kun puistoilun jälkeen suunnattiin vielä Kaivariin merenrannalle kahvittelemaan.

Uudet ihanuudet

Viime postauksessa vihjailin tulevasta Tukholman matkasta, minne ei lasta otettaisi mukaan ja nyt se matka on jo takana päin.

Useimmiten kun ollaan lähdössä laivalle on valmiiksi jo jonkinlainen ajatus mitä vaatteita ottaa mukaan mutta tällä kertaa oli jotenkin ideat ihan hukassa. En sitten tiedä johtuiko siitä, kun ei matkasta voitu kauheasti ääneen puhua, ettei pienimies vaan olisi saanu vihiä, sillä sillon ei olisi suostunut jäämään mummilaan hoitoon. Lähdettiin siis J:n kanssa salaa käymään Tukholmassa

Lauantai-iltana lähti laiva ja edellisenä yönä kävin vaatekaappia läpi kun poika oli mennyt nukkumaan ja yritin keksiä jotain sopivaa. Jotain sain valittua kun olin ensin käynyt puolet kaapista läpi ja loppujen lopuksi vielä lauantai päivänä vaihdoin mielipidettä ja kaivoin kaapista valkoisen paidan ja laitoin sen päälle.

Jos vaan olisin tiennyt mitkä ihanuudet löydän Taxfreen alesta, niin olisin napannut mukaan jotain ihan muuta päälle pantavaa mutta nyt nämä ihanuudet saavat vielä odottaa pääsyä ensimmäistä kertaa käyttöön. Converseja ei vaan voi olla liikaa.