sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Joululauluja kuuntelemassa

Tänään iltapäivällä esiintyi Cantores Minoresin poikakuoro keskustan Stockmannilla ja esitti joululauluja. Olin niin onnellinen, että näin tästä mainoksen ajoissa, sillä halusin tosiaan paikalla. Ja niinpä tänään mentiin Stockalle.


Joululaulut kuulosti todella kauniilta poikakuoron esittäminä, ja jotenkin se poikakuoron kuuntelu rauhoitti mieltä. Pojat ei kauhean paljoa meidän poikaa vanhempia olleet ja ihan mielettömän hienosti ja rohkeasti esiintyivät. Jopa meidän poika rauhoittui kuuntelemaan heidän lauluaan ja tykkäsi, lauloi yhteislauluissakin vähän mukana. Mutta silti kun yritin vähän kysellä, että olisiko samanlaisessa kuorossa kivaa olla laulamassa mukana niin vastaus oli hyvin selkeä ei.


Sitten päästiin käymään tuolla joulun paratiisissa, Stockan jouluosastolla. Ihana, upea, kaunis jouluosasto. Jouluosastolla myös törmättiin joulupukkiin, kenen kanssa poika kävi vähän jutustelemassa. Nyt ei enää pukin kanssa juttelu jännittänyt niin paljoa vaan juttua tuntui riittävän. Kysyttiin pojalta myöhemmin, että kertoiko pukille lahjatoiveistaan niin vastasi, että johan viimeksi Jumbossa kerroin. Niin joo.


Ihan ei siinä tunnissa ehditty koluta jouluosastoa kokonaan läpi kun kuultiin Waltteri Torikan aloittavan esiintymistään alakerrassa. Kun kerran paikalla oltiin ja tilaisuus oli mennä Waltteria ihan viereen kuuntelemaan niin olihan se tilaisuus käytettävä. Upea, ihana Waltteri Torikka ja ihan mieletön ääni, todella vakuuttava. En olisi aikaisemmin uskonut löytäväni itseäni kuuntelemasta Waltteri Torikkaa, mutta kannatti mennä, ehdottomasti. Ja niin, eihän sieltä jouluosastolta päästy lähtemään ihan tyhjin käsin pois, jotain pieniä juttuja tarttui matkaan, vaikka melko hyvin pystyin hillitsemään itseni.


Ihanaa kohta alkaa joulukuu!
Iloista alkavaa viikkoa kaikille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti