tiistai 13. joulukuuta 2011

Lontoosta kotiuduttu

Lontoosta on muutama päivä sitten kotiuduttu ja pikkuhiljaa palauduttu arkeen. Paluuta arkeen edesauttoi tämän päiväinen hammaslääkäri, ei kiva kokemus, yäk!






Mutta Lontooseen, reissu oli mukava ja kaupunki ihana mutta matkahan ei meidän osalta mennyt ihan niinkuin piti, vaan kömmähdyksiä ja kommelluksia riitti ihan alkumetreiltä lähtien. Kentällä ensimmäisiä haasteita aiheutti jo lähtöselvityksessä pieni sivuseikka, nimittäin J:n passi oli mennyt vanhaksi jo pari kuukautta sitten. No, onneksi oltiin hyvissä ajoin kentällä, että ehdittiin räntäsateessa juosta kyttikselle hakemaan J:lle pikapassi reissun ajaksi. Onneksi oli mummi matkassa ettei tarvinnut juosta pieni mies sylissä. Asian riemua lisäsi tosiaan se juuri alkanut lumi/räntäsade ja se, että meidän laukut oli laitettu jo menemään koneeseen ja takit siellä mukana, nice.




Päivät Lontoossa meni tosi nopeasti ja tuollainen vajaa viikko oli ihan liian lyhyt aika kaupunkiin missä olisi niin paljon nähtävää ja koettavaa. Viiletettiinkin päivät aamusta iltaan liikkeellä ja ehdittiin nähdä ihan kivasti, vaikka paljon jäi vielä näkemättä.



Kotiinpaluukin meni kaikkea muuta kuin riemukkaasti. Ensin oli ongelmia junien kanssa, niin että meinasi iskeä paniikki ehditäänkö lennolle. Ehdittiin, sillä kone oli sitten nelisen tuntia myöhässä. Eihän siinä muuten mitään mutta ku sitä oli jo täys päivä juostu kaupungilla ja lento oli muutenkin iltalento ja nyt kun siitä tuli yölento niin pienen miehen kanssa se oli asteen ikävää ja raskasta. Pieni mies sai kuitenkin onneksi koneessa nukuttua, mutta nyt sitten on vieläkin unirytmit ihan sekasin. Nukkumiseen tuo vielä lisää haastetta kun reissussa pieni mies sai nukkua meidän välissä (sänky oli ihan mega iso ja se pinnasänky näytti aika reppanalta), niin nyt kun pitäisi mennä omaan sänkyyn yöunille, ei se olekaan niin houkuttelevaa.





Mutta siis ihana kaupunki ja ihana viikko kaikista kommelluksista ja vastoinkäymisistä huolimatta. Ehdotomasti mennään vielä uudestaan, tosin ensi kerralla ehkäpä kesällä.





Ihan hurjaa, että joulu on ihan kohta, eikä kauheasti joulufiilistä, tylsää. Jospa vähän kaivelis joulukoristeita valojen seuraksi, laittaisi joulukukkia ja toivoisi sormet ristissä lunta niin ehkä se fiiliskin vielä löytyy. Lähipäiville olisi tiedossa hurjasti tonttuilua ja joulupipareiden leipomista, en vaan tiedä mistä kaikkeen löytää aikaa. Joulu <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti