maanantai 6. lokakuuta 2014

Tuliaisia laivalta

Laivan tax-freestä tarttuu kerta toisensa jälkeen melko vakiojutut mukaan, kosmetiikkaa. Niin ja tietysti kauhea kasa karkkia. Kosteusvoide, meikkivoide ja käsivoide, mihin oon jääny ihan koukkuun. Laivalta tai lentokentiltä usein saan nää mun vakiotuotteet vielä huomattavasti halvemmalla kun mitä maissa saattaa edes alessa olla, niin tuntuu melko järkevältä ne aina mukaan napata kun tilaisuus tulee, varsinkin kun niitä tulee lähes päivittäin käytettyä. Sama koskee itseasiassa myös hajuvettä, minkä viimeksi ostin Jenkeistä ja seuraavaksi ajattelin sitä katsoa lentokentältä.


Tällä kertaa Kanebon Sensai-meikkivoiteen, Biothermin päivävoiteen ja The Body Shopin hamppu käsivoiteen lisäksi vielä löytyi Essien kynsilakkoja. Houkuttelevia värejä olisi ollut useita, mutta nyt valikoitui kaksi uutta väriä, musta ja oranssi. Nyt pitäis vaan saada kynnet kasvamaan sen verran, että voi taas lakata.


Ihan pelkkään kosmetiikkaan ja karkkiin ei meidän ostokset laivalta jääny, vaan tax-freestä löytyi tarjouksesta vielä Kastehelmen ihanaakin ihanampia tuikkukuppeja. Ai, miten rakastan noita, ne on niin ihania. Instagramin puolella seuraavat jo näkivät kun reilu viikko sitten kävin Iittalan Iik-päivillä ja sieltä löytyi kaksi uutta Kastehelmeä ja nyt sitten taas kaksi uutta. Ihanaa.

2 kommenttia:

  1. Meillä on vaan Iittalan Kivi-kynttilälyhtyjä ja puhuin juuri, että tarvitsisin myös muutaman Kastehelmen. Oih, ihania! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi Kastehelmet on nykyään ihan mun suosikkeja ja nopeasti laskin niin onhan niitä kertynytkin jo kymmenen :) Kastehelmet ja Kivi-kynttilälyhdyt sopii muuten myös hyvin yhteen, ainakin ite tykkään! ;)

      Poista