torstai 22. joulukuuta 2011

Jouluun valmistautumista ja fiilistelyä

Päivät ovat taas vierineet kovaa vauhtia ja puuhaa on ollut vaikka kuinka paljon. Onneksi nyt pitäisi alkaa jo hieman helpottamaan ja voisi aloittaa pikku hiljaa jouluun rauhoittumisen.



Eilen oli jotenkin kiva päivä, vaikka kiirettä piti aamusta lähtien. Kuitenkin päivällä kun ajelin Pohjois-Helsingissä ja olin viemässä pientä miestä mummin luo hetkeksi hoitoon yht´äkkiä huomasin, että siellä oli maa valkoinen, se peite oli ohut mutta se oli silti valkoinen. Oli upean näköistä kun aurinko paistoi ja tien vieressä oli hento valkoinen peite, ihanaa. Voi kun jouluaattona voisi olla sellainen ilma.


Joulun aika on sinänsäkin kivaa kun sillon tulee nähtyä paljon kavereita ja sukulaisia. Alkuviikolla käytiin pitkästä aikaa Kotkassa moikkaamassa kavereita ja hieman J:n sukulaisiakin. Eilen taas ihana kummityttöni oli vanhempiensa kanssa täällä kahvittelemassa ja kohta ollaan lähdössä kaupungille lounaalle yhden ihanan ystävän kanssa.



Ihanaa päivää kaikille ja mukavaa jouluun valmistautumista!! <:)

2 kommenttia: