sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Ihana aurinkoinen viikonloppu

Takana ihanan aurinkoinen viikonloppu, paljon ulkona oloa ja ihania juttuja, paljon makkaraa.
Lauantaina lähdettiin aamuhoitsujen jälkeen käymään Regatassa kahvilla ja grillailemassa makkaraa. Ihana paikka, hyvää kahvia ja ai että se makkara muuten maistui hyvälle.

Grillailusta ulkona lumen keskellä ja auringosta tuli mieleen nuoruusvuosien keväät kun käytiin paljon vanhempien kanssa pohjoisessa laskettelemassa. Aurinkoa, lunta, ulkona grillailua ja oleskelua, lämmintä juotavaa ja paljon iloisia ihmisiä. Pakko myöntää, että hieman tuli myös kaipuu rinteeseen, viime laskuista on kuitenkin aikaa jo noin kahdeksan vuotta, hui.


Tänään sitten suunnattiin talviriehaan ihmettelemään piipaa-autoa ja vaihteen vuoksi herkuttelemaan makkaralla. Riehaan kuului myös keinumista, liukumäkeä ja paljon ihmisiä ympärillä. Tarjolla olisi ollut myös muumienhiihtokoulua lapsille ja poniratsastusta mutta jonot olivat hurjat joka paikkaan, eikä meillä ollut ihan hirvesti aikaa. J jonotti meille grillimakkaroitakin puolisen tuntia.


Talviriehasta suunnattiin pojan kanssa vielä stadiin kahvittelemaan ja höpöttelemään kahden ihanan tytön kanssa Fazerille. Fasulla oli brunssi vielä käynnissä kun mentiin ja kylläpä näytti herkut siellä hyville. Taas tuli mieleen, että pitäisi joku viikonloppu mennä oikeasti sinne kokeilemaan sitä brunssi, kun niin on joka puolella sitä kehuttu ja suosittu tuntui nytkin olevan.


Verratkaapa mun jätskiä tyttöjen jäätelöihin, meillä kaikilla kun on tilattuna yhdet pallot :)

Oli muuten hieman tuskaista olla Fasulla kun on herkkulakossa, ne pullat ja kakut näytti niin houkuttelevilta. Lattesta en viitsi kuvaa näyttää, koska se ei kauheasti paikkaa imartelisi, vaikka ihan hyvälle maistui. Riisipiirakka munavoilla oli herkkua ja tarvitseeko nyt suklaajäätelöä suklaakastikkeella edes kommentoida, NAM! Annos oli kyllä sen verran suklainen, että kyllä siinä pahimmat suklaahimot hetkeksi häipyi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti