tiistai 6. maaliskuuta 2012

Salaisen haaveen kanssa ulkoilemaan

Ihanaa kun aurinkoiset päivät vaan jatkuvat. Tänään oltiin pienen miehen kanssa koko iltapäivä ulkona nauttien auringosta ja reippaillen.


Äidin salainen haave oli saada poika nukahtamaan vaunuihin, ennen kahville menoa. Valmistauduin tähän vielä ottamalla mukaan pari naistenlehteä, mitkä on jääneet lukematta. Pysähdyttiin matkalla vielä leikkipuistoon riehumaan ja juoksentelemaan, jotta väsy sitten tulisi kun takaisin vaunuihin noustaisiin.


Ja kuten arvata saattaa niin se äidin haave jäi todellakin vain haaveeksi, poika oli tyytyväisenä hereillä koko sen ajan kun äiti hörppi latteaan Cafe Pirittan terassilla. Oli sitten muuten viimeinen kerta kun siellä tilaan latten. Tuolla ei taida olla mikään poikkeus vaan ennemmin sääntö, että latte on epäonnistunut ja maistuu pahalle. Tämä ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta kun sain epäonnistuneen latten. Palvelu muutenkaan ei mitään kauhean kehuttavaa ollut, kun tytöillä ei mikään kiire siellä tiskin takana tuntunut olevan mutta siltikään kukaan ei viitsinyt tarjoutua auttamaan tarjottimen kanssa kun työnsin vaunuja sinne terassille.




Kahvin jälkeen teki mieli vielä jäädä ulos kävelemään ja päätinkin lähteä kiertämään Töölönlahden ympäri. Ai, että miten upealta maisemat ja Helsinki näytti auringonpaisteessa. Siinä matkalla myös poika antoi periksi ja nukahti. Päikkäreiltä herättiin tietysti sitten kotimatkalla hetki ennen kun oltiin kotiovella, jottei äiti vaan saanut hetkeäkään huilata reissun jälkeen. Väsynyt äiti <3 hyvin päikkärit nukkunut poika.

2 kommenttia:

  1. Heeiii enks kerralla otatte mut mukaan :)

    VastaaPoista
  2. Jooooo, mennään vaan yhdessä, se olis kivaa :))

    VastaaPoista