lauantai 21. heinäkuuta 2012

Perjantain lounasta ja leffaa

Perjantaina lähdettiin lounaalle Cafe Torpanrantaan kun kotona askareet oli saatu hoidettua. Torpanrannassa salaatit ovat ihan parhautta ja ihan älyttömän isoja. Otettiin taas J:n kanssa salaatti puoliksi, vaikka olisi kyllä voinut omatkin ottaa sillä sen verran kova nälkä jo oli ja niin hyvää se salaatti oli.


Pienimieskin jaksoi mukavasti istua pöydän äärellä ja kun huomasi, että salaatissa on täytteenä tonnikalaa ja lämminsavulohta niin pojan suu oli auki kuin linnunpoikasella odottaen ruokkiaa. Oon muuten alkanu kantamaan laukussa pojalle värikyniä ja paperia mukana, siltä varalta että aina ei niin kauhean mielellään jaksa istua kiltisti. Nyt kun poika on alkanut piirtelystä ja siitä paperin suttaamisesta jo hieman innostumaan.


Vaikka päivä oli pääsääntöisesti aurinkoinen niin kauhean lämmin ei kuitenkaan ollut, varsinkaan kun tuuli osui. Tämän takia suunnattiin pienen ulkoilun jälkeen Jumboon, sillä kummitytön synttäreitä vietetään nyt lauantaina ja meillä ei ollut vielä lahjaa. Käsittämätöntä, että pienen pieni kummityttöni täyttää jo kuusi vuotta. Kääk, mihin nää vuodet oikein karkaa??


Jumbosta poikettiin vielä Flamingon puolelle ja Finnkinoon ostamaan leffalippupakettia. Samalla myös otettiin liput illan The Amazing Spider-Man (3D)-näytökseen. Poitsu siis mummin ja vaarin luo iltaa viettämään ja vanhemmat herkkujen kansa elokuviin, kivaa. Leffa ei ollut mun valitsema, mutta oli silti ihan hyvä. Voisin tehdä siitä ehkä oman postauksensa, ehkä, jos aikaa riittää.


Nyt kauniita unia ja ihanaa viikonloppua kaikille!! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti