sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Valoja Helsingissä

Viikko sitten sunnuntaina käytiin iltapäivällä ihastelemassa Lux Helsinkiä. Viime vuonna oli jo J:n kanssa puhetta, että mentäisiin katselemaan mutta silloin se jotenkin jäi.


Muutkin olivat saaneet saman idean loppiaisen viettoon, sillä väkeä oli todella reilusti liikkeellä. Toisaalta ei mikään ihme, sillä ilma oli melko mukava vaikka kyllä se pakkanen alkoi tuntumaan jossain vaiheessa.


Tuomiokirkko oli ihan ehdoton suosikki näistä kohteista. Ehdottomasti näyttävin kaikista. Ja itseasiassa tällaista odotin enemmän koko Lux Helsingiltä. Olisin odottanut mm.eduskuntataloon olevan heijastettu jonkinlainen valoshow. Toinen piristävä oli Stadikan torni vaihtuvilla väreillä ja lasersäteellä. Ullanlinnasta Unioninkatua pitkin Kallion kirkkoon tähdätty lasersäde oli myös hieno näky. Paljas silmä näytti koko ajan, että säde nousisi siinä Espan kohdilla ja näytti menevän paljon korkeammalla kuin mitä se sitten Kallion kirkolla näytti olevan. Outoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti