keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Pientä piristystä hakemassa

Tänään on ollu jotenkin ihan tosi väsynyt. Vaikka aamulla miten yritti laittaa valokynää piristämään ilmettä niin turhaa se oli. Kaupungilla liikkuessa oikein tunsin miten väsymys ja silmäpussit loistivat kasvoilta. Kauhea tunne, eikä peilikuvakaan immarrellut yhtään.

Käytiin taas lounastamassa kaupungilla I:n kanssa ja ei tarvitse varmaan edes arvuutella miten siinä sitten sen jälkeen kävi? Tyhjin käsin ei taaskaan tultu kotiin. Tosin tarkoitus olikin käydä Mulberryllä hakemassa jotain mikä piristäisi mieltä. Kävin tänään vielä ensimmäistä kertaa Mulberryn liikkeessä ja hui miten paljon siellä oli houkutuksia. L antoi paikan päällä välitöntä palautetta, sen jälkeen tosin kun oli ensin mököttänyt myyjälle, mutta palautetta liike sai kun siellä ei ollut leikkipaikkaa. Henkilökunnalla oli hauskaa saatuaan tämän palautteen.


Myöhemmin L nukahti sopivasti vaunuihin kun oltiin Stockan kulmille, joten hissillä yläkertaan ja jälkiruoan aika. Olin kotoa lähtiessä jo varautunut tähän ja kirja oli laukussa mukana. Mutta ei siitä lukemisesta mitään oikein tullut, ajatukset lentelivät ihan liikaa, enkä jaksanut yhtään keskittyä.


Stockan Fazerin kahvilan työntekijälle (Sannille) täytyy antaa vielä erityiskiitos ystävällisyydestään ja avustaan. Oli ihana saada apua tarjottimen kantamisessa kun oli vaunut työnnettävänä. Se jatkuva teitittely tosin tuntui hiukan huvittavalta, vaikkakin ihan piristävältä.

H&M:n alesta löytyi mm. aivan ihana huivi. Värit ei tosin tässä ihan todellisilta näytä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti