sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Lapsivapaat herkutellen

Täällä vietetään pientä vapaata, nimittäin lapsivapaata. Poika jäi eilen illalla mummilaan yökylään ja nyt siis ensimmäistä kertaa kaksi yötä putkeen yökyläilemässä. Koti on ihanan hiljainen ja rauhallinen, vaikka tosin nyt on kissa jatkuvasti vieressä komentamassa, milloin leikittämään ja milloin haluaa lisää ruokaa. On kuitenkin aika kiva päästä kokemaan sekin tunne, kun ikävöi omaa lasta, pieni välimatka tekee kaikille hyvää.

Jotenkin kummasti heti kun lapsi on poissa, niin vanhemmilla menee ihan herkutteluksi. Ah, niin hyvää ja ah, niin nopeasti huono olo.


























Tänään nautittiin lapsivapaasta päivästä ensin myöhäisellä brunssilla. Brunssille lähtö itseasiassa venyi todella myöhäiseksi, kun jumituttiin kotiin seuraamaan miesten viestihiihtoa. Onneks Jumbossa Fazerilla brunssi on kuitenkin neljään asti niin ehdittiin syödä ihan rauhassa. Ja voiko sitä tarpeeksi hehkuttaa miten nautinnollista on päästä syömään ihan rauhassa, ilman ylimääräistä häsläystä ja niin, että voi keskittyä ihan vaan siihen omaan syömiseen ja omaan oloon. Sanoisinko rauhallista.


Vatsat täynnä (ja ehkä pienen makea yliannostuksen jälkeen) suunnattiin Ikeaan illaksi mittailemaan ja suunnittelemaan. Suunnitelmissa on uusia sisustusta ja Ikeasta saatiinkin kivasti uusia toimivia ideoita. Oli Ikeaan löytänyt muutama muukin viettämään sunnuntai-iltaa ja nähtävästi muillakin on samansuuntaisia ideoita keväälle, sen verran täysiä oli ostoskärryt siellä kassajonoissa. Toistaiseksi itse lähdettiin Ikeasta vielä tyhjin käsin ulos, eikä tarvinnut jäädä sinne pitkiin kassajonoihin odottelemaan. Mutta tosiaan paljon uusia ideoita ja toivoa kuitenkin saatiin tuolta reissulta


4 kommenttia:

  1. Voi kääääk miten hyvältä näyttää Fazerin brunssi. NAM! pitäsköhän joskus mennä.. Aikuisseurassa. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti mennä, siellä on vaikka kuinka paljon herkkuja tarjolla! Stadin Fazerilla on ehkä jonkun verran parempi ja laajempi toi tarjonta, mutta se on myös paljon suositumpi ja 3€ kalliimpi. Jumbon Fasulla on tosin myös lapset otettu huomioon, siellä pyörii mm.piirrettyjä, lapsille on omia pöytiä missä on kyniä ja paperia...et jos ei pääse pelkässä aikuisseurassa niin reissu ei välttämättä oo ihan tuhoon tuomittu ;)

      Poista
  2. OIH ikea,ehrotellu jo perämmän aikaa tota ukkoo et lähtis ikea,ja ideaparkiin,mutta eip oo vielkää lähteny,..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatka ihmeessä vielä vaan, nimittäin siellä on ollu vaikka kuinka paljon kaikkea kivaa. Ihania ideoita ja uusia inspiraatioita saanu tosi paljon! Ite haluisin kans kyl tonne Ideaparkkiin :)

      Poista