maanantai 13. heinäkuuta 2015

Iltakahvit karhujen kanssa

Lauantaina tuli vielä alkuillasta fiilis, että jotain tekemistä voitaisiin keksiä. Aikaisemmin päivällä oli kahviteltu ja katsottu meidän matkakuvia ja nyt teki mieli lähteä vähän ulos haukkaamaan happea ja purkamaan pojan energiaa. Pilvet tosin näytti hieman arveluttavilta, kun taivas veti ihan pimeäksi mutta kun vettä ei silti näyttänyt satavan niin sadekamat reppuun varmuudeksi ja suunnattiin Korkeasaareen. Hieman saatiin portilla muilta saaresta jo pois tulevilta oudoksuvia katseita kun noin puoltoistatuntia ennen kiinnimenoa vielä suunnattiin Korkeasaareen sisään.


Tarkoitus ei tosiaan edes ollut lähteä kiertämään Korkeasaarta sen enempää, vaan suunnattiin suoraan Karhulinnalle leikkipaikalle ja iltakahville. Pois lähtiessä tosin kierrettiin sen verran, että koukkaistiin kissalaakson kautta katsomassa vähän tiikereitä ja leijonia. Kissalaaksossa voisi aikaa viettää niin paljon kauemminkin sillon kun eläimet siellä on hereillä ja virkeinä, on ne vaan niin upeita.


Koko kevään on puhuttu, että kesällä voidaan sitten vaikka joka viikko käydä Korkeasaaressa leikkipaikalla ja kahvilla, tai vaan vaikka kissalaaksossa jos niin mieli tekee, ja nyt kuitenkin vasta ekan kerran näin. Ja taas kerran voisi todeta, että näin voisi ehdottomasti tehdä uudestaankin, oli nimittäin kiva ilta. Siinä noin puolentoistatunnin aikana ehdittiin vielä puhelimen askelmittarin mukaan kävellä reilut 3,6km, että edes muutama askel tuli sillekin päivälle. Ja onnistuneesta käynnistä kertoo ehkä sekin, että poika kyseli heti, että koska tehdään sama uudestaan ja suunnitteli samanlaista reissua heti seuraavan viikon jokaiselle päivälle. Ja oli muuten sadekamat ihan turhaan mukana, sillä mennessä aurinko paistoi lämpimästi, niin että tarkeni ihan teepparilla pitkälle iltaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti