keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Sunday funday

Reilu pari viikko sitten oli Koiramäen Pajutallilla Kurpitsakarnevaalit ja ne meinasi jäädä meiltä ihan täysin välistä. Viime vuodelta oli kuitenkin niin mukavat muistot (täällä) ja instagramista kateellisena katselin muiden ihastuttavia kuvia niin olihan se järjestettävä hetki aikaa ja käydä piipahtamassa. Pojan kanssa sunnuntaina iltapäivästä ehdittiin pyörähtämään paikalla ja oli kyllä niin väärin kuvitella, että siellä olisi sillon jo hiljaisempaa, paikka oli ihan turvoksissa.


Kierreltiin ja fiilisteltiin ympäriinsä mutta harmitti kun ei ehditty jäädä jonottamaan vohveleitä tai karuselliä, edes kurpitsakarnevaalitikkaria ei tänä vuonna tullut ostettua.


Kurpitsakarnevaaleilta ripeästi kotiin syömään ja illaksi suunnattiin jäähallille Sami Hedbergin ikärajattomalle stad-up keikalle. Ja kyllä, koko perhe. Pojan yksi lempiohjelmista on pitkään ollut Tuubi ja sieltä on alkanut myös Sami Hedbergin fanitus. Itseasiassa ajatus tästä keikasta lähti liikkeelle, kun Veikkauksen sivuilla näin asiakasedun, että Veikkauksen kortilla saisi tuonne aikuisten lipun yhteydessä lasten lipun ilmaiseksi. Kelpaa. Tosin juttu ei ollutkaan niin helppoa ja yksinkertaista kun olisi helposti voinut kuvitella, kun haluttiin lippu pyörätuolipaikalle. Heidän (Veikkaus ja Lippupiste) logiikallaan pyörätuolipaikkaa käyttävä ei ole aikuinen, eikä etu koskenut ollenkaan pyörätuoleja. Tätä asiaa selviteltiin pitkään, siitä soiteltiin ja kirjoiteltiin monet kerrat, sekä käytiin Jumbossa palvelupisteellä ihmettelemässä, missä onneksi oli ystävällistä ja avualiasta henkilökuntaa. Ihanaa kun jossain saa hyvää asiakaspalvelua. Missään vaiheessa ei asiaan saatu oikein kunnollista ja selkeää ratkaisua mutta lopulta saatiin kuitenkin liput paikan päälle. Herkästi olisi voinut tilanteesta ja saadusta asiakaspalvelusta saada fiiliksen, että Veikkaus ja Lippupiste syrjii tässä pyörätuoleja mutta sehän olisi melko rajua sellaista sanoa tässä ääneen.


Sami Hedberg oli hyvä, kuten odottaa saattoikin. Meidän 5v. jaksoi alkuun ihan hyvin olla mukana ja nauraa räkätti ihan kunnolla. Jossain vaiheessa kuitenkin alkoi turhautuminen ja levottomuus iskeä, kun ei ehkä ihan kaikki jutut auenneet ja istuttiin vielä niin kaukana lavasta. Pyörätuolipaikat oli aivan hallin toisessa päässä, missä me istuttiin lähes keskenään, muiden istuessa siinä lavan edessä tai sivustoilla niin olihan se vähän fiiliksen tappoa ja orpo olo. Mutta oli kuitenkin kiva käydä pitkästä aikaa katsomassa stand-up:ia ja ihan huippua, että poika pääsi sen myös kokemaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti