keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Pahaa kahvia ja ulkoilua

Taas on päivät vierähtäneet hirmuista vauhtia. Viime päivinä ollaankin oltu paljon liikkeellä, ollaan käyty kahvittelemassa, ulkoilemassa ja leikkipuistoissa. On ollut tosi ihanaa viettää aikaa ulkosalla kun ilmat on ollut tosi upeita, kuivaa, aurinkoista ja mukavan lämpöistä, siis nämä viimeiset pari päivää.


Sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa itiksessä. Mentiin itikseen ihan vain tarkoituksena kahvitella. Vaikka itiksessä oli jotkut ale-päivät käynnissä ja Ciao! Caffessa oli myös kahvit ja paninit tarjouksessa, niin silti niitä ei oltu hätäisesti tehty vaan maistui hyvälle, todella hyvälle.



Maanantaina käytiin kahvittelemassa Torpanrannassa munkassa. Paikkahan on mitä ihanin ja maisemat ovat kauniit mutta isona miinuksena on ne suht kovat hinnat ja paha kahvi!! Mielestäni olen saanut siellä aikaisemmin ihan hyvääkin lattea mutta tällä kertaa maku oli kitkerä, hyvin kitkerä, sillä edes sokeri ei sitä peittänyt. J lupasikin laittaa palautetta tuonne asiasta (tietää ja ymmärtää enemmän kahveista, niin hieman uskottavampi palautteen antaja).





Kahvittelun lisäksi ulkoiltiin hieman munkan rantsussa. Pienelle miehellä löytyi sopivasti leikkipaikka, missä pääsi vähän keinumaan ja kiipeilemään ja sen jälkeen ihmeteltiin hieman lähimaastossa. Kuvia tältä reissulta kertyi taas paljon, joten lisäilen niitä tännekin sitten reippasti. Yritin valita hieman eri kuvia kun J:llä on omassa blogissaan. Niitä kuvia pääsee katselemaan täältä.




Eilen muuten alkoi pienen miehen liikuntakerho. Kerho on tosin alkanut jo aikaisemmin mutta meille eka kerta oli eilen. Ja se eka kerta meni hieman tutustuessa ja ihmetellessä. Itse olin toivonut tämän 45min menevän niin, että lapsi saisi juosta salissa itsensä uuvuksiin, mutta eihän se ihan niin mennyt. Kivaa kuitenkin oli kun harjoiteltiin matokäännöksiä ja annettiin jumppapallolle kyytiä. Illalla tosin tuntui, että äiti oli väsyneempi kuin poika. Tähän saattoi myös vaikuttaa se kun lähes koko päivä oltiin oltu ulkona lenkkeilemässä ja leikkipuistossa juoksentelemassa.

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti