keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Hullareilla

Lähdin tänään ihan vilpittömästi hakemaan Hulluilta päiviltä vain kissanruokaa, ei muuta. No, eihän se sitten käytännössä ihan toiminut. Ja sitä kissanruokaa, mitä lähdin hakemaan, ei edes ollut. Sen verran kuitenkin osasin ennakoida, että L vietiin hoitoon siksi aikaa kun poikettiin Hullareille.

Itselleni löysin uudet kengät. Tai itseasiassa äiti ne sieltä löysi ja mikä parasta, äiti ne mulle osti. Vastaavanlaisia kenkiä jo viime talvena etsin, mutta silloin ei mieleisiä löytynyt. Nämä vaikuttivat ihan toimivilta ja lämpöisiltä, vedenpitävyys tietysti iso plussa. Sen lisäksi matkaan tarttui kosketusnäytössä toimivat sormikkaat ja voisin kuvitella, että niille riittää käyttöä syksyn ja talven aikana. Eikä mielestäni pahanhintaiset hanskat, kun kaksiparia oli 3,90€.


Ihan uusi tuttavuus itselle oli Bio-Oil ihonhoitotuote, mitä äiti suositteli. Kasvoille ja vartalolle tarkoitettu tuote, mistä löytyy A- & E-vitamiineja, kehäkukka-, laventeli-, rosmariini- & kamomillaöljyä. Pitäisi olla tehokas tuote kuivalle iholle, sekä auttaa vähentämään arpien ja ihosävyn epätasaisuuksia, esim. raskausarville. Itse testasin tietysti tätä heti uinnin ja saunan jälkeen kasvoille ja ainakin eka kerta tuntui hyvälle. Talven varalle tästä voi tulla hyvä lisäkosteuttaja. Oon nähtävästi aika kuiva tyyppi, kun oma äiti jo suosittelee tällasia tehokosteuttajia.


Pojalle taisi löytyä se suurin saalis. Velourpukua pyörittelin kaupassa pitkään ja onneksi se sitten otettiin matkaan, sillä se vaikuttaa oikein hyvälle. Varsinkin kun mietin pidemmälle syksyyn niin uskon, että tuosta voi tulla aika luottoasu kerhoon. Kevyt ja kiva pitää päällä, ei kiristä tai estä leikkimistä ja toimii hyvin myös toppavaatteidenkin alle. Raitapaidat oli taas jotain mitä en vaan voinut vastustaa, mun mielestä ihanan pirtsakat ja raikkaat. En osannu kaupassa päättää, että kumman värisenä paidan otan niin tein helpoimman mahdollisen ratkaisun ja otin molemmat.


Niin ja tietysti, kotiin vähän lisää kukkia. Aivan ihania krysanteemeja. <3


Muuten täällä on vointi kohentunut niin itsellä kuin pienelläkin aika hyvin ja tänään tosiaan käytiin niin tanssitunnilla kuin uinnissakin. Ja kuinkas muutenkaan, kun äiti ja poika alkaa vähän paranemaan niin alkaa isä niistämään ja kipeilemään. Ei näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti