sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Pukin lumottu metsä

Viimeinen ilta Miamissa, ennen paikan vaihtoa, vietettiin huikean isossa jouluisessa teemapauistossa. Joidenkin tietojen mukaan Santa's Enchanted Forest on jopa maailman isoin teemapuisto. Huikea paikka, mielettömästi jouluvaloja ja iso huvipuisto kaikkine pelipisteineen, esiintymispisteineen, ruokakojuineen ja eläinaitauksineen. Tällä kertaa kuvat saavat kertoa enemmän tästä illasta, mikä oli ehdottomasti kokemisen arvoinen ja koko perheelle suunnattu.


Jouluisessa teemapuistossa oli valojen lisäksi myös pieniä leikkipaikkoja pienille lapsille, kuten karuselli ja pomppurata, sekä tanssi -ja laulupisteitä ja värityspaikka. Puiston perällä olleessa huvipuistossa ei löytynyt ehkä ihan niin paljoa sopivia laitteita ihan pienimmille lapsille vaan oli hieman vanhemmille suunnattu mutta löytyi sieltä kuitenkin jotain meidänkin pojalle. Tosin vähän poikaa kiukutti kun monet muu kantoivat siellä pelipaikoilta voitettuja jättikokoisia pehmoleluja, eikä meillä sellaista ollut.



Puisto oli puoleen yöhön auki ja oli kiva huomata, että siellä oli ihan normaalia olla tuollaisen pienen kanssa vielä silloin leikkimässä, eikä tarvinnut panikoida katsooko muut pahalla.

Aivan mahtava ilta ja niin jouluinen <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti