lauantai 13. syyskuuta 2014

Lähes liikunnallinen

Viime viikko oli jotenkin tosi urheilullinen, siis meidän mittapuulla. Salilla käytiin neljänä päivänä, keskiviikko oli ainoa välipäivä mutta sillon oltiin illalla pojan uimakoulussa eli puolisen tuntia pulikoitiin vedessä. Myös muutama iltalenkki käytiin viikolla ja sit kokeiltiin jotain ihan uutta, nimittäin korista. Alkuviikon iltalenkillä havahduttiin, että ihan meidän vierestä löytyy koris korit ja niinpä koukkaistiin viikolla urheilukaupan kautta ja käytiin hakemassa koripallo. En oo korista heitelly sitten koulun liikuntatuntien jälkeen, ja sielläkin pyrin välttämään osallistumista koko lajiin, ei koskaan ollu suosikkeja, niin oli aika mielenkiintoinen fiilis lähteä heittelemään koreja.


Korien heittely osoittautu tosi kivaks ja kuin ihmeenä ne korit myös upposi, eikä kaikki heitot menny ohi tai kimmonu reunoilta takasin. Yritettiin pojallekin opettaa pallon pomputtamista mutta kun se ei heti ekalla lähtenyt täydellisesti onnistumaan niin kiinnostus lopahti siihen ja pätkä keksi muuta tekemistä itselleen kentän reunalta. Vajaa pari tuntia kuitenkin viihdyttiin heittelemässä ja oli kivaa.


Ennen koriksen heittoa käytiin pyörähtämässä tossa lähellä olevalla kentällä, kun tivoli aukesi sinne nyt viikonlopuksi. Avajaispäivänä jaettiin lapsille ilmapalloja, ja koska poika tykkää niin kovin palloista, niin käytiin sieltä pallo hakemassa. Samalla vähän vilkuiltiin laitteita ja niiden turvarajoja jos oltaisiin uudestaan poikettu tivoliin ihan laitteisiin, mutta eipä tarvinnut mennä. Tosi monissa laitteissa pituusraja oli 120cm ja lyhkäsemmät aikuisen seurassa, sepä ei ilahduta meidän n.110cm poikaa. Poikaa ei juurikaan innostanut laitteet mihin olisi pituus yksin riittänyt, niin sovittiin, ettei mennä tivoliin ollenkaan vaan mennään mielummin käymään taas kerran lintsin ilmaisissa laitteissa ja näin säästetään 60€, mitä ne kaksi ranneketta olisi tivolissa maksanut. No, saatiinpa tivolista nyt ainakin ilmapallo.

2 kommenttia:

  1. Hehe, kai sitä pitäisi ittekin koittaa alkaa jotain liikuntaa harrastamaan.. :D Ennen kun muuttuu ihan megalihapullaksi. :D Jotenkin ei vaan sitä aikaa saa revittyä mistään, aina on niin väsynyt ymymymym. :D Hmmm! Hyvä, että teillä on liikuttu!

    Tivoli! Me ollaan ensi viikolla suuntaamassa kyseiseen tivoliin ja molemmille, mulle ja pojalle, otetaan rannekkeeet. :) Vähän harmittaa kun heidän sivuillaan ei näy noita pituusrajoituksia. Mut toivotaan, et kiva päivä tulee. Meidän poikaa tuskin haittaa vaikka äiti tuliskin mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Nyt on pakko käyttää tää ns. innostus liikuntaan hyväkseen, koska vahvasti epäilen ettei tää ihan loputtomiin kestä :D Mutta tota samaa megalihapulla-fiilistä koitan tässä kans just vältellä :D

      Varmasti tivolissa on hauskaa! Meillä kans mietittiin et jos oisin kans ottanu rannekkeen et poika olis päässy kaikkiin laitteisiin mut sit päätettiin et kun just käytiin Lahdessa yötivolissa ja kun voidaan mennä Lintsille ilmasiin laitteisiin niin säästetään rahat. Ja toisekseen mulla tulee niin helposti huono olo kaikissa pyörivissä et ei olis niin kovin kivaa. Eikä poika kyl ollu ees yhtään pahoillaan vaikkei päässy tohon tivoliin. Mut toivottavasti teillä on/on ollu kivaa tivolissa! :)

      Poista