sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Helsinki-päivän konsertti ja vanhempien vapaa

Perjantaina oltiin viettämässä Helsinki-päivää, tosin lähinnä vain Kaisaniemessä Radio Aallon Helsinki-päivän konsertissa. Ihan ensimmäinen ajatus oli, että mennään koko perheen voimin, sitten ajatus muuttui että jos poika menisi siksi aikaa mummilaan leikkimään ja lopulta päädyttiin siihen, että poika meni mummilaan yökylään. Ollaan ens viikonloppuna lähdössä perheen kesken kahden viikon autoreissulle, joten pienet lapsivapaat ennen reissua voi tehdä ihan hyvää, itse kullekin.


Kaisaniemeen mentiin heti kolmen aikaan kun Haloo Helsinki esiintyi, ihan kokonaan ei sitä nähty mutta tykättiin siitä mitä ehdittiin nähdä. Olin valmiiksi katsonut aikataulusta mitä haluan nähdä, Haloo Helsinki, Elastinen, Kasmir ja Sunrise Avenue. Nopsajalka oltaisiin voitu myös katsoa mutta nälkä alkoi olemaan jo niin kova, että lähdettiin syömään. Elastisen kanssa lavalla kävi myös Robin ja taas yleisö repesi liitoksistaan, voi sitä kiljumisen määrää. Takaisin Kaisaniemeen tultiin sen verran hyvissä ajoin ennen Kasmiria, että nähtiin myös Pariisin kevät. Pariisin kevät ei ehkä ollut ihan se mun juttu mutta Kasmir oli varmaan koko illan paras. Aivan ihastuttava esiintyjä, loistavat biisit ja ihan huikean fiiliksen sai aikaan Kaisaniemeen. Kasmirin keikan lopussa koko Kaisaniemi lauloi mukana Vadelmavenepakolaista, aika mahtava fiilis. Niin monesti on Helsinki-päivänä ollut sateinen ilma, että on jäänyt välistä ja harmittanut kun olisi ollut hyviä esiintyjiä, niin oli tosi ihana nyt päästä nauttimaan konsertista ja vieläpä ihanan aurinkoisessa säässä.


Iso kiitos myös järjestäjille siitä miten pyörätuolit oli otettu huomioon. Pyörätuoleille oli järjestetty oma katsomo toiseen reunaan omalla sisäänkäynnillä. Katsomossa oli tilaa, sieltä näki, eikä tarvinnut olla siellä tungoksessa ja muiden tönittävänä. Tapahtuman alussa järkkäreillä ei vielä ihan ollut homma hallussa ja pt-katsomoon virtasin paljon muitakin katsojia mutta hyvin saivat lopulta homman haltuun ja pt:t seuralaisineen saivat fiilistellä omassa katsomossaan niin että myös näkivät lavalle. Enkä muuten muista millon viimeksi olisi pt-katsomossa ollut noin hyvä fiilis ja vauhti päällä, ihan mahtavaa!


Jenni Vartiainen olisi ollut illan vika esiintyjä mutta ei jaksettu jäädä enää odottamaan vaan lähdettiin käymään vielä iltakahvilla Kaivarissa. Jos tossa puhutaan, niin haaveilin kylläkin jäätelöistä mutta ilma oli viilentynyt jo niin paljon, ettei jäätelö käynyt enää mielessäkään. Taas siis tätä ihan hurjan villiä menoa kun lapsi on hoidossa, ensin päivällä ravitsevasti kahdestaan syömässä Burger Kingissä, kun sitä olisi voinut mennä ihan rauhassa johonkin kunnon ravintolaankin ja nyt illalla villisti vielä iltakahveille Kaivarin rannassa ennen kotiin menoa. No repästiin sitten kotona ja katottiin Netflixiä pitkälle yöhön ja herkuteltiin Jaffalla ja suklaalla. Toimii.


  Paljon onnea Helsinki! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti