lauantai 5. joulukuuta 2015

Tilaus Joulupukille

Tosiaan, pojan "tilaus" joulupukille. Meillä on pieniä ongelmia hyväksyä se ero, että joulupukille tehtävä toivelista on tosiaan vaan toiveita, ei tilauslista. Meillä on tästä asiasta monesti käyty keskustelua mutta siltikin poika puhuu joulupukin kirjeestä tilauksena.



Tänä vuonna se suurin lahjatoive on ehkä hieman yllättäen uusi sänky, parvisänky. Poika innostui ajatuksesta kun tajusi millaisia piilopaikoja ja majoja voisi rakentaa sängyn alle, sekä saisi lisää leikkimistilaa lattialle uuden sängyn myötä. Sänky on se juttu, minkä poika sanoi ensimmäisenä kirjoittavansa joulupukille. Toinen asia oli pleikka 4 ja matkakassaa, sekä pehmeä lepakkotuoli omaan huoneeseen.

Lelujen puolelta listan tekeminen ei ollut pojalle niin helppoa, sitä tiettyä isompaa toivetta ei tuntunut selkeästi erottuvan. Lelulehtiä selaillessa poika toki oli valitsemassa vähän jokaista, kunhan vaan ei ollut tyttöjen juttu. Lelujen puolelta suurimmat suosikit on dinomaailma, parkkitalo, mikä pitää kuulemma ehdottomasti olla hissillinen, sekä jättikokoinen pehmokoira, mitä poika käy aina halailemassa kauppareissuilla.

Listalta löytyy siis

*Dinomaailma
*Georello Tech
*Parkkitalo (se hissillinen)
*Geomag
*Furreal Friends mopsi
*istuva jättikokoinen pehmokoira
*Lego Classic rakennuslaatikko
*Lego ritarilinna
*Ninjago Rakenna oma seikkailu -kirja
*Pelejä, kuten Afrikan tähti, Kanin loikka, Dino Race, Minions & Frozen Operations
*Stiga rattikelkka
*Playstation 4
*Lasten parvisänky
*Lepakkotuoli (kokoontaittuva)
*Matkakassaan Singaporen ja Malesian valuuttaa

Jos listalta jotain toiveita menee pukinkonttiin niin, että päälle ilmestyy meidän pojan nimi, niin hihkaiskaa asiasta kommentilla. Jookos. Kiitos.

1 kommentti:

  1. Tontuilta olen kuullut, että joulupukin konttiin on päätynyt tähän mennessä ainakin Afrikan tähti, parkkitalo, legoja ja Geomageja.

    VastaaPoista