torstai 30. toukokuuta 2013

Saako kiukusta pisamia?

Tänään voi kai sanoa kesäloman tässä perheessä alkaneen. Oli siis viimeinen perheuinti ennen kesän taukoa tai itseasiassa meille ihan viimeinen perheuinti, sillä syksyllä jatketaan uimakoulun puolella. Aika hurjan tuntuinen ajatus mutta mietitään sitä sitten syksyllä lisää. Tai elokuussahan nuo uinnit taas jatkuvat.


Oli kyllä aika haikea lähteä uinnista tänään viimeistä kertaa, kun sitten elokuussa meillä on ihan uusi ryhmä ja vissiin ainakin toinen uusi ohjaaja, käsitykseni mukaan toinen meidän perheuinnin ohjaajista on meidän kanssa syksyllä uimakoulun puolella, toivottavasti. Mutta ryhmä vaihtuu ihan täysin ja se hieman harmittaa, vaikka varmasti uudesta ryhmästä löytyykin kivoja uusia uintikavereita. Vaikka tuossakaan ryhmässä ei edes toistemme nimiä kaikki tiedetty, niin silti siellä suihkussa ja saunassa käytiin kaikenlaisia asioita läpi ja kerrottiin arjen huipuista ja hudeista, ja pähkäiltiin pienten aatteita. Vaikka tosiaan emme tienneet edes toistemme nimiä niin aika paljon silti toistemme elämästä ja arjesta saatoimme muuten tietää. Ja lapsetkin tuli aika kivasti keskenään juttuun. No, eihän sitä koskaan tiedä josko vielä törmättäisiin.


Mua on vaivannut aurinkoihottuma nyt tässä varmaan kohta viikon verran ja viimeisen parin päivän aikana on vaan pahentunut. Antihistamiinit ja kevyt kortisonivoide ei enää tehonnut ja alkoi hermo mennä tähän polttavaan kutinaan (?!), joten kävin lääkäristä hakemassa vähän vahvempaa kortisonivoidetta. Uinnin jälkeen pääsin ensimmäisen kerran levittämään sitä iholle ja hieman on ärhäkkä punoitus rauhoittunut mutta kutina jatkuu vieläkin. Ei hyvä. Täytyy toivoa, että yön aikana toinen kerros rasvaa helpottaa ja ehtii rauhassa vaikuttaa ettei huomenna käsivarret ja rinta näytä enää ihan ruttoiselta. Vihaan näitä punoittavia kutisevia paukamia. Argh! Ja onpa muuten hieno fiilis olla allerginen auringolle, NOT!


Mulla on muutenkin tänä keväänä tullut pisamia jotenkin aikaisempia vuosia enemmän ja voimakkaammin. Pähkäiltiin J:n kanssa että mikähän tuon tekee, niin J ystävällisesti päätteli josko se johtuisi hormooneista. Kun on jatkuvasti niin kiukkuinen niin voisiko se lisätä myös pisamien määrää??


Näihin ajatuksiin, hyvää yötä! <3

Ps. Enkä ees oo ollu niin kiukkunen...ainakaan ihan koko aikaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti