lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulupäivästä löytyi fiilis

Joulupäivästä löytyi jo sitä rentoa ja rauhallista joulufiilistä. Oli ihana herätä auringonpaisteeseen, kunnolliset yöunet takana, eikä minnekään ollut kiire. Poika riensi heti herättyään pukin tuomien lelujen kimppuun ja niiden parissa aika kuluikin pitkälle päivään. Joulupäivää vietettiinkin tosi rentoon ja rauhalliseen tahtiin nauttien joululauluista ja ihan vaan kotona olemisesta. Aamupalakin pitkittyi puolenpäivän jälkeen. Aamupalalla pääsi heti testiin J:n pukilta saama Eva Solon kahvitermari. Aika ihana, vaikka itse saatoinkin pukkia siinä avittaa.

Heräsin tassuterapiaan

Koko päivää ei kuitenkaan voitu lötkötellä kotona vaan iltapäivällä mummi ja vaari tuli meitä hakemaan, käytiin pudottamassa poika papan luokse vuorostaan leikkimään ja me muut suunnattiin joulun viimeiseen joulukonserttiin Tuomiokirkolle. Cantores Minoresin perinteinen joulukonsertti oli aivan ihastuttava ja upea kokemus. Tuonne haluan ehdottomasti myös uudestaan. Ensimmäistä kertaa olin kuulemassa Cantores Minoresia ja olin aivan haltioitunut. Aivan uskomattoman ihastuttavia ja taitavia laulajia, ne ihan pienemmät varsinkin olivat niin hellyyttäviä. Ymmärrän nyt varsin hyvin, miksi tuo tuo joulukonsertti on niin suosittu ja Tuomikirkko loppuunmyyty.


Joulupäivä oli ehdottomasti tämän joulun pelastus, se päivä missä oli sitä rauhallista ja rentoa jouluntunnelmaa ja milloin itsellä oli myös hyvä olla ja hyvä fiilis. Ihana päivä! <3

Pukki oli nähny mun lahjatoiveet täältä - uudet villasukat <3
So this is Christmas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti