keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Ihan liian nolo

Pari viikkoa sitten sunnuntaina ei ollut mitään ohjelmaa valmiina, mutta siinä aamukahvia hörppiessä tuli fiilis, että jotain pitää keksiä ja liikkeelle päästä (mulle aika tyypillinen fiilis lähes joka päivä). Vähän aikaa pläräsin netistä etsien ideoita ennen kun silmiin osui, että Lintsillä on Peppi viihdyttämässä lapsia lavalla. Viime hetken varotuksella ei saatu ketään muita mukaan, joten suunnattiin kolmistaan Lintsille. Sopivasti ajomatkalla alkoi vielä satamaan vettä vaikka mikään sääennuste mitä oltiin katsottu ei ollut mitään sellaista edes osannut epäillä.


Peppi oli lavalla jo kun mentiin ja sadekin loppui melko sopivasti. Pojan ilme ei kuitenkaan ollut mitenkään kauhean iloinen. Lintsin Peppi oli liian nolo, ihan liian nolo. Katottiin ehkä maksimissaan kymmenen minuttiia ja poika halusi pois. Hei, jes tän takia tultiin tänne, kivaa. Onneks kuitenkin ne ilmaiset laitteet sai hymyn pojan huulille ja iltapäivä menikin sit lopulta ihan kivasti siinä ilmasissa laitteissa pyöriessä.


Tänä kesänä ei enää oo tullu niin paljoa käytyä kun edellisinä kesinä Lintsillä. Ilmaset laitteet alkaa olemaan jo vähän väsyneitä pojan makuun mutta kun pituus ei kuitenkaan vielä kauhean moneen riitä rannekkellakaan niin ei olla vielä sitä suostuttu pojalle ostamaan. Ja saihan Legolandissa kesällä viipottaa laitteissa, sekä Särkiksessä sai kesän päättäreissä rannekkeen. Ensi kesänä vois jo miettiä pojalle rannekkeen ostoa Lintsilläkin, ehkä ensi kesään mennessä on ehtinyt pituutta kertyä jo sen verran lisää. Mutta ennen ens kesää olis kuitenkin Lintsillä vielä valokarnevaalit ja pitäähän siellä nyt mennä myös käymään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti