keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

A new crush

Tänään käytiin pojan kanssa katsastamassa alennusmyyntejä. Tarkoitus tosiaan oli ihan vain lähteä pyörimään kaupungille kaupoille ja katsella mitä tarjolla olisi ja varsinkin mitä löytyy alennuksesta.

Pojan kanssa päivä on ollut yhtä taistelua, mikään ei ole hyvin, eikä mikään kelpaa. Tiedättekö sellaisia päiviä, kun kaikki on huonosti? Tuntuu, ettei poika edes itse tiennyt mitä haluaisi. Kauppaan sisään mennessä alkoi kitinä "ei kauppaan, ei kauppaan", mutta kun kysyin että lähdetäänkö takaisin kotiin, niin alkoi itku "ei kotiin, eeeeiiiiii kotiin". Helppoa ja mukavaa siis. Yksi taistelu käytiin siitä pidetäänkö kengät jalassa vai voiko ne repiä jalasta ja heitellä pitkin katuja. Toinen ristiriita oli, että istuako vaunuissa vai kävelläkkö, sillä kumpikaan vaihtoehto ei ollut mieluisa.


Taisteluista huolimatta saatiin kierrettyä jokunen kauppa ja jotain pientä myös tarttui matkaan. Löysin nimittäin toiset siniset housut itselleni. Ihanat vaaleansiniset farkut H&M:ltä!!



Sen lisäksi meidän pupuperhe kasvoi jopa kolmella uudella pupulla, hih!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti