keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Tukholmaa uusin silmin

Näyttipä Tukhoma muuten kauniilta. Ja oli muutenkin kiva käydä pitkästä aikaa siellä. Tällä kertaa katseltiin kaupunkia hieman uusin silmin ja lähdettiin jalkasin satamasta liikkeelle ja aivan päinvastaiseen suuntaan kuin yleensä.






Vaikka päivä ei ollut ilman puolesta kaikkien kaunein niin silti se sujui mukavasti reippaillen ja ihastellen Södermalmin katuja ja rakennuksia. Käytiin myös Slussenin metroaseman vieressä olevan Katarinan-hissin ylätasanteella ihastelemassa Tukholmaa hieman laajemmin. Hissi itsessään ei toiminut, mutta eksyttiinkin tuonne paikalle vähän kuin puolivahingossa ja näkyvät ylhäältä olivat todella kauniit.


Ennen risteilyä pähkäiltiin, ettei tällä kertaa varattaisiin buffettia ollenkaan, mutta kuinka ollakaan juuri ennen lähtöä tehtiin vielä soitto Viikkarille ja varattiin menomatkalle buffetti ja Tukholmaan aamupala. Aamupala oli sen verran täyttävä, ettei tarvinnut päivän aikana enää mitään syödäkään.


Mmmm, jälkkäriä :) Ja lasissa on muuten sit ihan vaan Pepsiä!
Suuret ostokset Tukholmasta :D

Uus Espritin laukku pääs käyttöön laivalla. Loistava löytö alesta ennen reissua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti