maanantai 8. lokakuuta 2012

Viikonloppuni mun

Olipas ihanan aurinkoinen ja reipas viikonloppu. Ajattelinkin laittaa tänne kuvapainotteisen postauksen tästä viikonlopusta. Meillä oli pitkästä aikaa viikonloppu kun ei ollut mitään suunnitelmia ja kiva olikin. Oli kiva päästä ulkoilemaan koko perheen voimin ja ihan vain lötkötellä. Käytiin myös mummilan viikonloppua vauhdittamassa muutaman kerran.


Perjantaista ei nyt kauheasti ole kerrottavaa eikä edes kuvia. Perjantain ns. kohokohta oli ehkä aamukahvit J:n kanssa Shellillä. Lähdettiin siis tooooooosi aikasin aamusta hoitamaan autoihin liittyviä juttuja ja siinä kun hetken paussi tarjoutui niin käytiin hörppimässä aamukahvit ja pientä aamupalaa siinä lähimmällä Shellillä mikä eteen osui. Luksusta tästä teki se, että lapsi oli viety mummilaan. Arjen pieniä iloja voi siis myös olla aamukahvi Shellin baarissa ihan kahdestaan.


Lauantailta sitten riittäkin kuvia hieman enemmän. Lyhykäisyydessään kerrottuna niin käytiin hieman ulkoilemassa Uutelan luontopolulla. Aivan ihana paikka ja oli ihana käydä ulkoilemassa tuolla luonnon keskellä, ehdottomasti voisi lähteä uudestaankin. Polut olivat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa ja sen verran leveitä, että pyörätuolilla ja rattaiden kanssa pääsi suht kivuttomasti liikkumaan.


Ulkoilun jälkeen suunnattiin vielä mummilaan grillamaan takassa hieman makkaraa ja äiti vielä paistoi meille lettuja. NAM. Ovelasti laitoin L:n puhelimessa pyytämään mummilta lettuja kun syystä jos toisestakin arvelin, että näin kieltävää vastausta ei tule. Tosin voin kyllä kertoa, että tällainen herkuttelu hieman kostautui, sillä illalla tuntui kuin ruokatorvi olisi ollut tulessa. Ei kiva tunne mutta onneksi lääkkeillä rauhoittuu melko nopeasti.


Sunnuntaina lähdettiin L:n kanssa kahdestaan ulkoilemaan ja nauttimaan aurinkoisesta päivästä ja suunnattiin Vanhankaupungin koskelle. Tarkoitus oli ihan ulkoilun ja liikunnan lisäksi antaa J:lle rauha aloittaa valmistelut uusia kisoja varten (J:n blogissa lisää tästä aiheesta) ja myös käväistä Iittalan tehtaanmyymälässä hieman katsastamassa viimeisiä tarjouksia.


Ja muuten noista Endomondon tilastoista niin ohjelma laskee tuohon kestoon vain sen ajan kun on liikkeellä eikä sitä koko aikaa minkä ohjelma on ns. päällä. Ohjelma siis keskeyttää ajanoton aina pysähtyessä ja jatkaa sitä taas automaattisesti liikkeelle lähtiessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti