sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Hola!

Pikainen tervehdys täältä Espanjasta!

Sen verran kiirusta piti tuossa ennen matkalle lähtöä, että en ehtinyt ollenkaan täällä paljastamaan tätä tulevaa reissua. Eli perjantaina aikaisin aamulla lennettiin Malagaan ja nyt majoittaudutaan täällä Fuengirolassa. Syksyllä aikaisemmin jo kerroinkin, että anoppi muutti tänne talven viettoon niin tultiin hieman moikkaamaan. Ja silloin Stockan hullareilla oli vielä sopivasti Malagan lentoja tarjouksessa, niin siitähän se ajatus sitten lähti.

Perjantai meni aika väsyneissä tunnelmissa, kun lento lähti stadista jo kuudelta, joten yöunet jäi aika olemattomiin edellisenä yönä. Perjantaina ei siis kovin paljoa jaksanut, käytiin vähän syömässä ja otettiin kunnon päikkärit koko perheen voimin. Illalla käytiin anopin luona kyläilemässä ja samalla tuli hieman ulkoiltua ja tuossa rannan tuntumassa käveltyä.

Tänään sitten päivä on ollut hieman sateinen niin lähdettiin ihan suosiolla shoppailemaan. Tässä muutaman kilometrin päässä on melko iso kauppakeskus, missä sitten tämä päivä vierähti nopeasti. Shoppailtua tuli ihan mukavasti, itselle löysin jotain kivaa, samoin kun L:lle ja J löysi myös itselleen lelun. Katsotaan sitten reissun jälkeen josko muistan ja jaksan esitellä shoppailuita tarkemmin. Muutenkin kuvia matkalta laitan sitten vasta kotona kunhan pääsen omalle koneelle zoomailemaan tarkemmin noita räpsittyjä kuvia.

Saatan tässä reissun aikana jotain kuulumisia päivitellä tänne blogiin, mutta varmastikin harvemmin kuin normaalisti kotoota.


Nyt kuitenkin kauniita unia! 
Ja aurinkoista tulevaa viikkoa kaikille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti