maanantai 8. heinäkuuta 2013

Hyvä pizza - parempi mieli

Tänään piti käydä hoitamassa asioita keskustassa ja samalla poikettiin myös Vapianoon lounaalle. Tämä oli vielä meidän perheelle ensimmäinen käynti tuolla. Nälkä ei kellään ollut mikään kauhean suuri, mutta jotain oli silti syötävä, joten päädyttiin jakamaan pieni salaatti ja pizza kolmistaan.


Tuo pieni salaatti oli aika iso ja riittäisi hyvin itsekseen pieneen nälkään, varsinkin jos siihen ottaisi vielä tuplatäytteet. Ja se pizza, se oli niin hyvää. En muista oonko koskaan syöny niin hyvää Margherita-pizzaa.


Ja tietysti mikä tärkeintä poika tykkäsi ja sai syötyä vatsansa täyteen (ja oli heti taas paremmalla tuulella).

Hups, lippis päässä ruokapöydässä

Vapiano vaikutti ihan kivalle paikalle, vaikka jotenkin ensikertalaiselle hieman pelottava paikka. J ei päässyt ollenkaan tilaamaan ruokia (rappusia), joten jouduin yksin käydä selvittämässä näitä. Meillä kävi onneksi tuuri, että lähes kaikki muut jonottivat pasta-jonoissa, joten me saatiin salaatti ja pizza tosi nopeasti. Mutta ensi kerralla varmasti paljon helpompi jo mennä kun vähän edes tietää mitä pitää tehdä ja mistä saa mitäkin.


Ruoan jälkeen käveltiin vielä parin mutkan kautta Kauppatorille ostamaan hieman herneitä ja mansikoita. L sai myyjältä luumun "kaupanpäälle" ja sitä pysähdyttiin rantaan syömään ja samalla katseltiin kun Silja lähti satamasta. Siinä oli muuten aika kiva istuskella tovi ja tuijotella merelle. Ei ollenkaan hassumpi iltapäivä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti